Ilta Sanoma

Palvelu on ollut päivityksen vuoksi suljettuna torstaista lähtien.

Sisäänkirjautuminen Omavero-sivulle Verohallinnon verkkosivuilla.

Sisäänkirjautuminen Omavero-sivulle Verohallinnon verkkosivuilla. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Uudistunut Omavero-palvelu aukeaa tänään puoliltapäivin usean päivän käyttökatkon jälkeen. Palvelu suljettiin päivityksen takia torstaina iltapäivällä, jonka jälkeen mitään veroasioita ei ole voinut hoitaa verkossa ennen tätä päivää.

Uudistuksen jälkeen Omaveroa on aiempaa helpompaa käyttää esimerkiksi älypuhelimella, sillä palvelu mukautuu jatkossa käyttäjän päätelaitteen mukaan, verohallinto kertoo Twitterissä. Henkilöasiakkaat saavat palvelun kautta myös verokortin aiempaa nopeammin.

Uudistuksen myötä myös palvelun ulkoasu ja Omaveron tunnus muuttuvat.

Verohallinnon mukaan Omaveron uudistus on osa koko verotusjärjestelmän kehittämistä, jonka suorat ulkoiset kustannukset ovat yhteensä 17,3 miljoonaa euroa. Kustannukset jakautuvat vuosille 2020-2022.

Ilta Sanoma
lundi 22 novembre 2021 07:54:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.