Ilta Sanoma

Kuninkaallisperheen jäsenet olisivat halunneet katsoa prinssien mediasuhteita käsittelevän paljastusdokumentin etukäteen.

Kuningatar Elisabetin kerrotaan järkyttyneen maan yleisradioyhtiön toiminnasta.

Kuningatar Elisabetin kerrotaan järkyttyneen maan yleisradioyhtiön toiminnasta. Kuva: Toby Melville / AFP / Lehtikuva, Artur Widak / NurPhoto / ZUMA Press

Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n maanantai-iltana esittämä kaksituntinen dokumentti The Princes and the Press on johtanut vastatoimiin maan kuninkaalisperheen taholta, brittimediat uutisoivat.

Daily Telegraphin mukaan prinssit Charles ja William sekä kuningatar Elisabet ovat uhanneet yhtiötä boikotilla, koska heille ei myönnetty mahdollisuutta katsoa ja vastata dokumentin sisältöön etukäteen. Mirrorin mukaan Buckinghamin palatsissa tapauksesta ollaan raivoissaan. Terveysongelmista kärsineen kuningattaren kerrotaan järkyttyneen yhtiön toiminnasta.

Uhkauksen taustalla on mediatietojen mukaan kuninkaallisperheen huoli siitä, että dokumentissa toistetaan aiemmin esitettyjä väitteitä prinssi Williamin ja prinssi Harryn juonitteluista toisiaan vastaan.

Aiemmin tänä vuonna televisiokanava ITV joutui poistamaan veljeksistä kertovasta dokumentistaan kohdan, jossa elämäkerturi Omid Schobie väitti Williamin henkilöstön vuotaneen lehdistölle tietoja Harryn mielenterveydestä. Molemmat veljekset ovat kiistäneet Schobien väitteet.

BBC:n dokumentin sävystä on odotettu kriittistä, koska kertojan roolissa esiintyvä Amol Rajan tunnetaan vannoutuneena tasavaltalaisena ja monarkian vastustajana. Telegraphin tietojen mukaan dokumentti sisältää myös yksityiskohtia herttuatar Meghanin oikeusjutusta, jossa hän joutui pyytämään anteeksi annettuaan oikeudelle harhaanjohtavaa tietoa.

Lue lisää: Herttuatar Meghan pyysi anteeksi oikeudelta - antoi "harhaanjohtavaa tietoa"

Kuninkaallisperheen ja BBC:n välit ovat olleet jo valmiiksi jännitteiset. Toukokuussa Britanniaa ravisteli niin sanottu Martin Bashirin skandaali, joka seurasi tutkijaryhmän raporttia BBC:llä esitetystä prinsessa Dianan haastattelusta. Raportin mukaan toimittaja Bashir oli vuonna 1995 suostutellut Dianan antamaan haastattelun vilpillisin keinoin. Haastattelussa Diana myönsi, että hänellä oli ollut avioliiton ulkopuolinen suhde.

Telegraphin tiedossa ei sunnuntai-iltana ollut, ovatko Harry ja Meghan aikeissa liittyä BBC:hen kohdistuviin vastatoimiin.

Lue lisää: Entinen BBC-pomo jättää nykyisen tehtävänsä National Galleryssa - taustalla Diana-kohuhaastattelun jälkipyykki

Ilta Sanoma
lundi 22 novembre 2021 03:39:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.