Kaava on nähty viime vuosina niin monta kertaa, että oikeastaan se jo kyllästyttää: poliitikko julkaisee sosiaalisessa mediassa tarkoitushakuisen loukkaavan, harhaanjohtavan tai muuten vain hämmennystä herättävän viestin.

Kannattajat hurraavat, kun joku "uskaltaa sanoa", vaikka sisältö olisi pikemminkin tunteenpurkaus kuin jäsentynyt kannanotto.

Seuraavaksi joku pelästyy, provosoituu tai uhriutuu, tekee kenties rikosilmoituksen.

Twiittaaja puolustaa viestiään ylevin termein, esimerkiksi sananvapaudella.

Rikostutkinta joko alkaa tai ei, mutta twiittaajan alkuperäinen tarkoitusperä eli oman persoonan markkinointi ja huomion kerääminen onnistui.

Esimerkkejä riittää, mutta otetaan nyt vaikka tuore ja toistunut tapaus eli kansanedustaja Ano Turtiainen (vkk.). Lokakuussa Turtiainen twiittasi varautumisesta kolmanteen maailmansotaan ja kehotti ammusvarastojen täyttämiseen.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) arvioi twiittiä, kuten tämän ulostuloja aikaisemminkin: jos rikoksen tunnusmerkit eivät täyty, eduskunnalla ei ole valtuuksia puuttua kansanedustajien somekeskusteluihin.

Puhemies tyytyi jälleen kerran muistuttamaan kansanedustajia vakaan ja arvokkaan käytöksen tärkeydestä.

Nuhteet sai eräällä kerralla myös vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen, joka hiljensi Turtiaisen mikrofonin tämän istuntopuheen aikana.

On Turtiainen saanut tuomioitakin. Tuomiota julkisesta kehottamisesta rikokseen hän kuvaili "sulaksi hattuun" niissä porukoissa, joissa hän vaikuttaa.

Oikeudenkäynneistä tuli mainosalusta

Rangaistuksilla leuhottaminen vaikuttaa toiminnalta, johon olisi helpointa suhtautua olankohautuksella. Onhan eduskunnassa sadan vuoden aikana ennenkin hurjia puheita kuultu.

1970-luvulla SMP:n kansanedustaja Veikko Vennamo kannettiin ulos istuntosalista - hän ei suostunut noudattamaan istuntokieltoa, jonka oli saanut vakaan ja arvokkaan käytöksen rikkomisesta.

On vaikea uskoa, etteivätkö ylimmät vallankäyttäjät ymmärtäisi, että he koettelevat rikoslain rajoja, arvelee rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen Turun yliopistosta.

- Kunnianloukkausepäilyjä ja niistä seuraavia oikeudenkäyntejä käytetään ikään kuin poliittisena apparaattina, Hyttinen sanoo.

Lähtökohta suomalaisessa ajattelussa on, että kukaan ei käyttäisi rikosoikeutta tällaisilla tavoilla väärin Riku Neuvonen

Pelleilyn ja vakavan rajan hämärtäminen on kuitenkin usein tarkoituksellista poliittista vaikuttamista.

Hämmentämisellä voidaan pyrkiä nakertamaan ihmisten luottamusta toisiinsa, tutkittuun tietoon, tai ylipäänsä demokraattiseen järjestelmään, sanoo Helsingin yliopiston Oikeusvaltiokeskuksen johtaja Tuija Brax.

- Tahallaan mustamaalaamalla, väärin ymmärtämällä, väärällä tavalla pilkkaamalla tai jopa vääräksi selittämällä, usein myös maalittamalla, pyritään viestimään ja romuttamaan esimerkiksi tuomioistuinten arvovaltaa, Brax kuvailee.

Muun muassa Yhdysvalloissa ilmiötä kuvaillaan sanalla backsliding, takapakkia liukuminen.

Poliittinen puhe nauttii erityistä sananvapauden suojaa

Huomio on kaikki kaikessa myös kansanedustaja Mikko Kärnälle (kesk.). Helsingin Sanomissa hän kertoi, että tietää onnistuneensa viestinnässään, jos joku pahoittaa mielensä.

Marraskuun alussa Kärnä sai syytteen kunnianloukkauksesta. Syyte koskee twiittiä, jossa Kärnä väitti valtiosääntöoikeuden professorin kirjoittaneen vihreiden vastalauseen perustuslakivaliokunnan ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) koskevaan al-Hol -mietintöön.

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysellä (ps.) on kolme tuomiota kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, tuorein eli lokakuinen tuomio koski vuoden 2017 kuntavaalikampanjoinnin aikaista some-kirjoittelua.

Twiittisotiin kuluu aikaa, vaivaa ja rahaa.

Puhemies nuhtelee, poliisi tutkii, syyttäjä ehkä syyttää ja tuomarit ehkä tuomitsevat. Tuomioistuimissa käsitellään muutama tuhat kunnianloukkausjuttua vuosittain.

Ihmiset, jotka käyttävät kieltä ammatikseen, varmasti kykenevät ilmaisemaan viestinsä ilman, että syyllistyvät rikokseen. Tatu Hyttinen

Onko oikeuslaitoksen kaappaaminen Hyttisen kuvailemaksi mainosalustaksi ilmiö, johon some-ajan demokratiassa ei lailla voi puuttua?

Vastaus on hankala: kyllä ja ei.

Perusoikeudet, kuten sananvapaus, ovat demokratian ytimessä, samoin oikeus hakea itselleen suojaa tekemällä rikosilmoitus.

- Lähtökohta suomalaisessa ajattelussa on, että kukaan ei käyttäisi rikosoikeutta tällaisilla tavoilla väärin, sanoo viestintäoikeuden dosentti Helsingin yliopistosta.

Nimenomaan politiikkaan liittyvä sananvapaus nauttii erityistä suojaa.

- Sananvapauden ytimessä on se, että mitä merkittävämpi viranhaltija ja tai mitä merkittävämpää valtaa poliitikko käyttää, sitä paksumpi nahka kuuluu olla toiminnan arvostelusta tai perusteista eri mieltä olemisesta, Brax sanoo.

Varjonyrkkeilyä oikeuksilla

Se miten politiikasta ja poliittisista vastustajista puhutaan, on kuitenkin mullistunut, kun lähes jokaisella, äänestäjästä kansanedustajaan, on netti ja sometili käytössään.

Tilanne kääntyy päälaelleen, jos omaa sananvapautta käytetään toisten sananvapauden vaientamiseksi, huomauttaa Tatu Hyttinen.

- Käytännössä se ilmenee niin, että hyvinkin provokatiiviset, loukkaavat ja jopa uhkaavat kommentit pyritään oikeuttamaan vetoamalla sananvapauteen, Hyttinen sanoo.

Joudutaan pähkäilemään, mitä ja keiden oikeuksia poliittisella sananvapaudella oikeastaan halutaan turvata.

- Sitä, että vihan tai häirinnän kohteeksi joutuminen muodostuu käytännössä esteeksi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, ei voida pitää liberaalissa demokratiassa tyydyttävänä, sanoo Hyttinen.

- Meillä on jo nyt paikallisvaaleissa ja EU-vaaleissa huolestuttavan alhaiset äänestysprosentit, toteaa Tuija Brax.

Hyökkäävien viestien tai maalittamisen eli masinoidun viestitulvan vaikutusta kuvaillaan termillä "chilling effect", hyytävä.

- Voidaan yhtäältä esittää, että poliittista sananvapautta ei pidä rajoittaa. Toisaalta voidaan korostaa poliittisen sananvapauden erityistä vaarallisuutta, mikä puoltaisi sitä, että sitäkin täytyy rajoittaa, Tatu Hyttinen sanoo.

- Kaiken kaikkiaan hankala kysymys, hän lisää.

Esimerkki maalittamisesta on valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen tämän vuoden aikana saama vyöry, joilla yritettiin kumota kansanedustaja Päivi Räsästä (kd.) vastaan nostetetut syytteet kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Syytteet liittyivät Räsäsen homoseksuaaleja koskeviin kirjoituksiin netissä.

Kun korkeassa asemassa oleva poliitikko vetoaa omaan sananvapauteensa, Hyttisen mukaan oleellista on pohtia, onko sanomista tosiasiassa rajoitettu - vai vain oikeutta sanoa loukkaavasti.

Kansanedustajilla on rivikansalaiseen verrattuna moninkertainen mahdollisuus saada asiansa kuuluviin.

- Ihmiset, jotka käyttävät kieltä ammatikseen tai ovat muuten taitavia kielenkäyttäjiä, varmasti kykenevät ilmaisemaan viestinsä aivan yhtä nasevasti ilman, että syyllistyvät rikokseen, Hyttinen sanoo.

Naapuria osattiin kiusata jo vuonna 1920

Jo sata vuotta sitten Suomen laki hahmotti, että ihmisillä on hyvä mielikuvitus, mitä kiusantekoon tulee.

Yhä voimassa oleva laki vuodelta 1920 eli "laki eräistä naapuruussuhteista" kieltää paitsi likavesien kaatamisen, myös aidan rakentamisen, jos sen tarkoitusperänä on pelkästään naapurin haitanteko.

Lain pykälä 13 kuuluu näin:

"Jos joku rakentamalla, kaivamalla tai muulla tavoin käyttää oikeuttansa alueeseen sillä tavalla tai sellaisissa oloissa, että toimenpiteen pääasiallisena tarkoituksena ilmeisesti on tuottaa naapurille vahinkoa tai haittaa, olkoon naapurilla oikeus vaatia alue saatettavaksi entiseen kuntoonsa sekä korvaus syntyneestä vahingosta ja haitasta.

Rakentamisen ja kaivamisen sijaan pykälää rikotaan nykyään useimmiten nettiteitse.

- Näitä on aina ollut, naapuririidoissa on käytetty kiusantekoon myös lastensuojeluilmoituksia. Julkisuutta saavissa tapauksissa ne nousevat enemmän keskusteluun, sanoo Neuvonen.

Sata vuotta on kulunut. Pitäisikö hoksata, että aidan rakentamisen lisäksi haitantekoon voi käyttää myös perusoikeuksia, kuten sananvapautta, tai oikeutta tehdä rikosilmoitus?

Kysymys ei ole helppo, sillä järjestelmä perustuu luottamukseen.

- Lainsäädäntö on viimeinen keino, koska ne, jotka kokevat, että (laki)muutos kohdistuu heihin, voivat jäädä syvemmälle poteroihinsa tai jopa radikalisoitua, Neuvonen sanoo.

Toisaalta juuri tätä luottamusta pyritään murentamaan.

- Paras keino on silti aina pehmein ja matalin eli tässä tapauksessa keskustelun aloittaminen siitä, mitä halutaan julkiselta keskustelulta ja toisaalta minkälaisia äänenpainoja voidaan käyttää.

Korkein oikeus pähkäilee poikkeuksellista tapausta

Kiusallaan tehdyt rikosilmoitukset nousivat esille toimittaja Johanna Vehkoon oikeusprosessin yhteydessä. Vehkoo kuvaili yksityisellä Facebook-seinällään häntä pitkään häirinnyttä Oulun entistä kaupunginvaltuutettua Junes Lokkaa rasistiksi ja natsipelleksi.

Kun oikeutta käytiin, Lokka myönsi Helsingin Sanomien mukaan, ettei nimittely loukannut häntä vaan hän teki rikosilmoituksen, koska piti Vehkoota ärsyttävänä.

Lokka on saanut julkisuutta lukuisista solvauksista ja kutsunut itseään "läpällä" eli vitsinä valtakunnan ykkösrasistiksi. Lokakuussa hän sai käräjätuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hänellä on samasta rikosnimekkeestä kaksi aikaisempaa tuomioita, joista toinen on lainvoimainen.

Korkein oikeus käsittelee asiaa parhaillaan ja ratkaisusta tulee linjaava ennakkopäätös.

Yksittäistapaukseen eivät oikeustieteilijät ota kantaa.

Yleisellä tasolla Riku Neuvonen pitää poikkeuksellisena, että oikeusprosessi käynnistynyt muista syistä kuin siitä, että asianomistaja hakee itselleen oikeutta.

- Kyse on oikeuksien turvaamisesta ja oikeudesta tehdä rikosilmoitus, eikä motiivilla pitäisi olla merkitystä. Mutta on yleisesti ottaen aika huolestuttavaa, jos lähdetään oikeusprosessiin asioissa, joissa loukkauksen kohde ei pidä asiaa loukkauksena vaan lähtee siihen muusta syystä.

- Se johtaa oikeusvaltion ja järjestelmän uskottavuuden ja luottamuksen rapautumiseen - puolin ja toisin.

Shikaani pätee lapsipornoon ja natsijärjestöön

Shikaani tarkoittaa tiukkaa kurvia, mutta myös oikeuden väärinkäyttöä.

Sana tulee ranskan sanasta chican, solvaus. Shikaanin kielto on esimerkiksi Saksan siviililainsäädännön perusperiaate.

Suomessa shikaanin kielto on käytössä yksityisoikeudessa, ja sen idea on kirjoitettu auki edellä mainitussa naapuruussuhdelaissa: oikeuden suojaa ei pidä antaa siihen, että joku käyttää omia oikeuksiaan muiden oikeuksia vastaan.

Perusoikeuksia, kuten sananvapautta, punnitessa shikaanin kieltoon on Suomessa turvauduttu harvoin: kyseessä ovat olleet kansallissosialistit ja lapsiporno.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että sananvapauden suoja ei ulotu lapsipornoon. Toinen tapaus on uusnatsijärjestön lakkauttaminen vuonna 2020.

- Pohjoismaisen vastarintaliikkeen PVL:n lakkauttamispäätöksessä korkeimman oikeuden lähtökohtana oli se, ettei kukaan voisi vedota omiin oikeuksiinsa saadakseen totalitaristisen yhteiskunnan, kuvailee Tatu Hyttinen.

PVL: ään liittyvässä ratkaisussa punnittiin väkivaltaisen uusnatsijärjestön jäsenten sanan- ja yhdistymisvapautta sekä toisaalta muiden ihmisryhmien oikeutta elämään, vapauteen ja koskemattomuuteen. Siinä nojattiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n linjaukseen.

Tapaukset ovat äärimmäisiä, mutta kuvaavat sitä, mitä shikaanin eli oikeuksien väärinkäytön kiellolla tavoitellaan.

Neuvonen: Shikaanikielto voisi helpottaa rajanvetoa

Somekohuille tyypillistä on hämmentäminen: useinkaan ei tiedä, onko twiitti niin naurettava, että sen sisältöön ei voi suhtautua vakavasti, vai pitääkö siihen suhtautua vakavasti juuri siksi.

Shikaanin kiellon merkityksen kirkastamisesta voisi olla apua moninaisten ja mutkikkaiden julkisuusriitojen suitsimisessa.

Tatu Hyttisen mukaan oikeuksien väärinkäytön kiellon aktiivisemmasta soveltamisesta voisi ainakin keskustella.

- Jos on tapaus, jossa pohjimmiltaan kyse ei ole muusta kuin perus- ja ihmisoikeuksiin sitoutuneen demokratian halventamisesta, miksi ei voitaisi vedota oikeudenkäytön väärinkäytön kieltoon, Hyttinen pohtii.

Riku Neuvosen mukaan on mahdollista, että shikaanin kielto voisi tasapainottaa tiettyjä punnintatilanteita.

- Tapauksissa, joissa on kaksi perus- ja ihmisoikeutta vastakkain, voitaisiin ottaa selkeä kanta, mitä perusoikeusjärjestelmä ja demokraattinen oikeusvaltio ei hyväksy.

Hän virittelisi myös oikeustieteellistä keskustelua.

- Tästä olisi hyvä keskustella enemmän. Sen jälkeen pallo menisi lainsäätäjälle, Riku Neuvonen sanoo.

Eihän nokittelukeskusteluja olisi, ellei niillä saisi paremmin seuraajia. Tuija Brax

Optimistit pitävät somekiusaamista lastentautina, josta ihmiskunta parantuu, jahka opimme ymmärtämään algoritmien logiikkaa ja itseämme paremmin.

Tuija Brax muistuttaa, että vaikka pahantahtoisella nettipuheella ja oikeusvaltion keikuttamisella voi olla yhteys, Suomessa luottamus yhteiskuntaan ja oikeusvaltioon on lukuisien mittausten mukaan vankalla pohjalla.

Ennen lakimuutoksia hän pohtisi sitä, mikä tekee netissä räyhäämisestä ja riitojen seuraamisesta itse kullekin niin koukuttavaa.

- Eihän nokittelukeskusteluja olisi, ellei niillä saisi paremmin seuraajia. Ehkä meidän kaikkien pitäisi miettiä omia tarpeitamme, miksi palkitsemme tämän kaltaista käyttäytymistä, Brax pohtii.