Ilta Sanoma

Yhä useampi pohtii Suomessa ammatin vaihtoa. Annukka Puotiniemi on tekemiinsä valintoihinsa tyytyväinen.

Annukka Puotiniemen nykyinen työpaikka sijaitsee Järvenpäässä.

Annukka Puotiniemen nykyinen työpaikka sijaitsee Järvenpäässä. Kuva: Lassi Rinne

Sairaanhoitajien alanvaihto on noussut koronan myötä entistä enemmän esiin.

Esimerkiksi alan ammattijärjestö Tehy on painottanut, että sote-alalla halukkuus vaihtaa ammattia on lisääntynyt koronan tuomien paineiden myötä.

Tehyn syyskuussa julkistaman kyselyn mukaan alan vaihtoa on harkinnut lähes 90 prosenttia vastaajista. Nuoremmista eli alle 30-vuotiaista hoitajista alan vaihtoa on harkinnut peräti 95 prosenttia.

Yksi viime vuosien alanvaihtajista on sairaanhoitajana työskennellyt tuusulalainen Annukka Puotiniemi, joka työskentelee nykyään ohjelmoinnin parissa.

Taustalla on pitkä uratarina. Ennen sairaanhoitajan ammattia Puotiniemi oli mennyt 1990-luvulla Britanniaan opiskelemaan yliopistoon viestintää. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli vuosikaudet muun muassa Lontoon Cityssä finanssikonserni Lloyds TSB:llä.

-?Työpäivät olivat pitkiä ja välillä äärettömän stressaavia. Ne saattoivat venyä kahteentoista tuntiin, Puotiniemi muistelee.

-?Työpaikkani oli myös äärettömän hierarkkinen, missä se poikkesi suomalaisesta kulttuurista.

Yhteensä Puotiniemi viipyi Britanniassa kuusitoista vuotta. Sairaanhoitajaopinnot edustivat pohjaa, jonka turvin hän uskalsi palata takaisin Suomeen.

-?Muutin Suomeen jouluaattona 2012 ja aloitin sairaanhoitajaopinnot heti seuraavana vuonna. Tämän jälkeen tein keikka- ja pätkätöitä lähihoitajana ja myöhemmin sairaanhoitajana.

Puotiniemi työskenteli muun muassa Hyvinkäällä ja Helsingissä. Hän lopetti HUS:in sairaanhoitajana alkuvuodesta 2019 ennen koronan puhkeamista, joten epidemialla ei ollut vaikutusta päätökseen.

-?Vaihto tapahtui kuitenkin kreivin aikaan. Olen kuullut, että työyhteisö on terveydenhuollon puolella kuormittunut ja resurssit on venytetty pitkälle, hän sanoo.

-?Näin varsinkin silloin, kun joku joutuu jäämään pois karanteenin taikka sairastumisen takia. Tällainen tilanne ei ollut helppo ennen koronaa saati sitten nyt koronan aikana.

Puotiniemen mukaan uranvaihtopäätökseen vaikutti osin myös se, että hän ei saanut vakituista virkaa sairaanhoitajana. Pätkätöitä oli kyllä runsaasti tarjolla.

-?Näin, että edistymismahdollisuudet uralla olivat melko heikkoja. Monelle se on varmasti kutsumusammatti ja ammatillisesti hyväkin valinta, mutta itse koin olevani uralla etenemiseni päässä heti kättelyssä.

Tämän jälkeen Puotiniemi opiskeli koulutusyritys AW Academyssa, missä koodauskurssien osallistujista jo noin puolet on naisia.

-?Koulutus oli hyvin vaativaa ja intensiivistä. Lähdin kolmen kuukauden ajan aamuvarhain ja olin ehkä kello 18-20 välillä kotona.

Valmistuttuaan Puotiniemi aloitti vakituisena ohjelmistokonsulttina trukkiyritys Roclalla viime vuonna.

Kun Puotiniemen ammatti vaihtui, hän siirtyi samalla naisvaltaiselta hoitoalalta miesvaltaiselle tietotekniikka-alalle. Aluksi hän olikin Roclan ohjelmistokehitystiiminsä ainoa nainen. Nyt naisia tiimissä on jo kaksi.

-?Ohjelmistokehityksessä on lisääntyvästi naisia. Ala on perinteisesti miesvaltainen, mutta onneksi muutosta on tapahtumassa. Yrityksen johto toivookin enemmän alanvaihtoa harkitsevia naisia pyrkimään teknologiateollisuuden tehtäviin. Mitä suurempi kirjo erilaisen taustan omaavia ihmisiä alalla on, sitä laajempi näkökulma työtehtäviin saadaan, Puotiniemi sanoo.

Yrityksen virallinen nimi vaihtui viime vuoden keväällä omistajan mukaiseksi Mitsubishi Logisnext Europeksi. Se on yksi Järvenpään suurimmista työnantajista.

-?En ole hetkeäkään haikaillut taaksepäin. Työ on mielekästä ja saan tehdä sitä mukavassa tiimissä. Aina saa oppia uutta.

Ilta Sanoma
dimanche 21 novembre 2021 20:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.