Lewis Hamilton lähti paalupaikalta huiman aika-ajosuorituksensa myötä. Max Verstappen ja Valtteri Bottas saivat tuomaristolta lähtöruuturangaistu" /> Lewis Hamilton lähti paalupaikalta huiman aika-ajosuorituksensa myötä. Max Verstappen ja Valtteri Bottas saivat tuomaristolta lähtöruuturangaistu" />

YLE


Valtteri Bottaksen karmea Qatarin F1-kilpailu päättyi keskeytykseen viitisen kierrosta ennen loppua. Mercedes päätti, että Bottas ei pysty nousemaan enää pisteille vaisun kilpailun jälkeen.

Bottas oli vielä kilpailuviikonlopun harjoituksissa nopein, mutta vauhti katosi aika-ajoissa. Bottas putosi vielä keltaisten lippujen huomioimatta jättämisen takia kuudenteen lähtöruutuun. Suomalainen sai heikon startin ja putosi 11. sijalle. Heikon alun jälkeen Bottas nousi vielä kamppailemaan kolmannesta sijasta, mutta pitkä veto ilman varikkopysähdystä kostautui. Eturengas meni puhki, eikä suomalainen enää noussut.

- Normaali päivä toimistolla, Bottas totesi lakonisesti tiimiradiossa.

Suomalaisen Mercedes-tallitoveri Lewis Hamilton hallitsi kilpailua alusta loppuun ja pystyi kaventamaan Red Bullin Max Verstappenin johtoa MM-sarjassa. Ero on nyt kahdeksan pistettä Verstappenin eduksi ennen kauden kahta viimeistä kilpailua.

- Oli aika suoraviivainen kilpailu. Oli aika yksinäistä kärjessä. Totta kai nautin niistä kilpailuista, joissa taistellaan. Tarvitsimme kuitenkin pisteitä tänään. Teimme todella hyvää työtä tänään koko tiiminä. En malta odottaa kilpailun uusinnan katsomista, jotta näen, mitä takanani tapahtui, Hamilton sanoi kilpailun jälkeen.

Hamilton kiitteli talliaan ja valmentajaansa siitä, että sekä auto että mies olivat tänään loistovireessä.

- Tuntuu, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Verstappen sai Bottaksen tavoin lähtöruuturangaistuksen kilpailuun, mutta kovemmassa muodossa. Viiden ruudun pudotuksen tuplakeltaisten noudattamatta jättämisestä saanut Verstappen lähti kilpailuun seitsemännestä ruudusta, mutta nousi nopeasti toiseksi Hamiltonin taakse. Voittotaistoon hollantilainen ei sentään kyennyt, mutta nappasi kilpailun nopeimmasta kierroksesta tärkeän lisäpisteen.

- Totta kai lähtöpaikkamme oli vaikea, mutta meillä oli todella hyvä startti. Oli todella mukavaa saada nopein kierros nimiinsä päivän päätteeksi, Verstappen sanoi.

Kiivaan mestaruuskamppailun takana Alpinella ajava Fernando Alonso otti kolmossijan. Samalta sijalta kisaan lähtenyt Alonso piti lopussa Red Bullin Sergio Perezin takanaan. Kaksinkertainen maailmanmestari Alonso oli palkintokorokkeella viimeksi Ferrarin ratissa Unkarissa vuonna 2014.

- Seitsemän vuotta ja viimein täällä. Olimme lähellä pari kertaa, mutta se ei ollut riittävästi. Tänään ajattelin rehelisesti, että voisin johtaa avauskierroksen jälkeen. Luulin, että pystyisin pehmeällä renkaalla haastaa Lewisin, mutta en pystynyt. Perezin kanssa oli tiukkaa, mutta kiitokset tiimille. Odotin tätä niin pitkään. Olen niin onnellinen., Alonso kuvaili.

Bottaksen tapaan Kimi Räikkösellekään ei jäänyt paljoa käteen Qatarista. Alfa Romeolla ajanut Räikkönen oli 14:s.

F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä Saudi-Arabiassa. Kauden päätöskilpailu ajetaan Abu Dhabissa viikkoa myöhemmin.

Lue lisää:

Hamilton voittoon ensimmäisessä Qatarin GP:ssä, Bottaksella painajaismainen kisa - Alonso podiumille sitten kauden 2014! Yle seuraa hetki hetkeltä

Sunday, November 21, 2021 5:34:10 PM Categories: Formula 1 YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.