SuomiF1.com

Lewis Hamilton ajaa historian ensimmäisen Qatarin GP:n voittoon - palkintokorokkeelle nousee todellinen yllättäjä

SuomiF1.com - logo SuomiF1.com 21.11.2021 18:08:56 Toimitus

Lewis Hamilton nappasi toisen peräkkäisen voittonsa F1-historian ensimmäisessä Qatari osakilpailussa. Hamilton johti lähdöstä ruutulipulle asti joka kierroksen. Toiseksi ajoi seitsemännestä ruudusta lähtenyt Max Verstappen. Hollantilainen nappasi myös lisäpisteen nopeimmasta kierroksesta.

Päivän juhlituin hahmo on kuitenkin Alpinen Fernando Alonso. Paluun kuninkuusluokkaan täksi kaudeksi tehnyt espanjalainen nousee palkintokorokkeelle ensimmäistä kertaa sitten Unkarin GP:n 2014.

Valtteri Bottaksen kilpailu oli murheellinen. Suomalaiskuskin lähtö oli todella heikko ja Bottas putosi lopulta kärkikymmenikön ulkopuolelle. Loistavan ohittelushown jälkeen Bottas nousi kolmanneksi, mutta ei ollut käynyt varikolla.

Tämä lopulta kostautui, sillä Bottaksen vasen eturengas hajosi pudottaen Bottaksen lopulta pisteiltä. Muutama kierros myöhemmin ja suomalainen ajoi kilpurinsa varikolle keskeytystä varten.

Rengasrikot värittivät kilpailun viimeisiä kierroksia. Alonso joutui jännittämään renkaidensa kestoa, sillä molempien Williams-kuskien renkaat puhkesivat noin 30 ajetun kierroksen jälkeen.

Kärkikymmenikköön mahtuivat myös Sergio Perez, Esteban Ocon, Lance Stroll, Ferrari-kuskit, Lando Norris sekä Sebastian Vettel.

Toinen suomalaiskuski Kimi Räikkönen oli lopulta 14, peitoten tallikaverinsa yhdellä sijalla.

The post Lewis Hamilton ajaa historian ensimmäisen Qatarin GP:n voittoon - palkintokorokkeelle nousee todellinen yllättäjä appeared first on SuomiF1.

Lue myös: Kaameaa epäonnea Valtteri Bottakselle - suomalaiskuljettajan kilpailu pilalle rengasrikon takia

dimanche 21 novembre 2021 20:08:56 Categories: SuomiF1.com

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.