Tomi Räisänen voitti sävellyskilpailun koronasta kertovalla teoksellaan. Tele on seitsemälle soittajalle ja televisiolle sävelletty kappale. " /> Tomi Räisänen voitti sävellyskilpailun koronasta kertovalla teoksellaan. Tele on seitsemälle soittajalle ja televisiolle sävelletty kappale. " />

YLE


Kun korona sulki ihmiset koteihinsa, katsoi Tomi Räisänen televisiota ja yritti muiden tavoin ymmärtää, mistä on kyse.

Helsinkiläissäveltäjän kaikki esiintymismatkat peruuntuivat.

- Aluksi ajattelin positiivisesti, että hyvä, nyt saan rauhassa säveltää ja käytän ajan hyödyksi.

Kun tilanne oli jatkunut samanlaisena jo pitkään, olo muuttui.

- Seurasin jatkuvaa uutisvirtaa. Se oli hirveää, eikä lainkaan hedelmällinen tilanne tehdä töitä.

Tomi Räisäsen mielestä pandemia teki elämästä sekavaa.

- Korona-aika on kuin puuroa, mosaiikkimaista uutisvirtaa, jossa robottimaiset äänet toistavat koronauutista, eikä kukaan saa selvää, mitä puhutaan.

Hän sävelsi tuntemuksensa teokseksi nimeltä Tele. Television äänimaailmasta tuli osa sävellystä.

Säveltäjä Tomi Räisänen Siuntion kirkossa
Tele ei jää Tomi Räisäsen ainoaksi koronateokseksi, vaan hän aikoo säveltää aiheesta vielä lisää.Pekka Tynell / Yle

Säveltäjän mukaan teos kuvaa etätyön ja eristyksen aikana syntyneitä kommunikaatiokatkoksia.

Sen aikana seitsemän soittajaa liikkuu lavalla, poistuu ja palaa takaisin.

- Tele on hektinen kappale, jossa tullaan ja mennään.

- Epätietoisuus on osa korona-aikaa; emme koskaan tiedä, minkälainen säädös on milloinkin voimassa, Räisänen toteaa.

Lux Musicaen ohjelmistoon kuului Peter Gransin teos Meditation Lux Siuntion kirkossa
Tele-teos esitettiin ensimmäistä kertaa Lux Musicae -festivaalilla Siuntion keskiaikaisessa Pyhän Pietarin kirkossa perjantaina.Pekka Tynell / Yle

Teos voitti tänä vuonna Siuntio 560 -sävellyskilpailun kamarimusiikkisarjan.

Säveltäjä puurtaa yksin kammiossaan

Tomi Räisänen on suomalainen taidemusiikin säveltäjä. Hän on säveltänyt noin 100 teosta, muun muassa kamarimusiikkia, konserttoja ja orkesteriteoksia.

Räisänen kuvailee säveltäjän työtä yksinäiseksi puurtamiseksi munkin kammiossa. Hän uskoo, että siitä syystä sopeutuminen pandemiaan on ollut säveltäjille helpompaa kuin esiintyjille.

- Toivoisin, että viimein pääsisimme kohti normaalia, mutta luulen, että meidän pitää vain oppia elämään koronan kanssa.

Lux Musicae tapahtuman yleisöä Siuntion kirkossa
Kolmipäiväisen Lux Musicaen aikana kuultiin yhteensä neljä kantaesitystä.Pekka Tynell / Yle

Kantaesityksessä kappale herää eloon

Säveltäessään Räisänen kuvittelee itsensä yleisön joukkoon kuuntelijaksi. Mielikuvissaan hän seuraa, miten muusikot soittavat.

- Musiikissa on pyhä kolminaisuus: säveltäjä, muusikot ja yleisö. Jos joku näistä elementeistä ei toimi, meillä ei ole kokonaisuutta.

Oman kappaleen ensimmäinen esityskerta on säveltäjälle tärkeä hetki.

- Kantaesitys on pitkän työn päätepiste ja kruunu - kappale herää eloon. Sävellys ei ole sävellys ennen kuin se soitetaan.

Lux Musicae on vuosittain Siuntiossa järjestettävä, uutta ja vanhaa musiikkia esittelevä tapahtuma. Kolmipäiväinen tapahtuma päättyy sunnuntaina.

Lue myös: Jorma Panula -kapellimestarikilpailun voitto jaettiin kolmen kesken: palkinnot Saksaan, Ranskaan ja Viroon

dimanche 21 novembre 2021 18:03:51 Categories: YLE säveltäjät

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.