Ilta Sanoma

Meripihkasaunan lisäksi Liettuassa voi kokeilla vaikkapa vanhaan myllyyn tehtyä höyrysaunaa.

Liettua tunnetaan saunakulttuuristaan. Meripihkasauna on yksi maan helmistä.

Liettua tunnetaan saunakulttuuristaan. Meripihkasauna on yksi maan helmistä. Kuva: Lithuania Travel

Suomi on saunakansaa, mutta saunojen suosio kasvaa muuallakin. Jos perinteinen suomalainen sauna kyllästyttää, voi saunamatkalle lähteä vaikka Liettuaan.

Liettuan kansallinen matkailunedistämistoimisto kertoo tiedotteessa, että saunominen on olennainen osa maan kulttuuria. Tyypillistä on, että liettualaisessa saunassa istutaan miedommissa lämmöissä kuin Suomessa. Saunatarjonta on kuitenkin hyvin monipuolinen.

Matkailunedistämiskeskus kertoo tiedotteessa viisi maan saunakulttuurin helmeä.

Haluaisitko kokeilla höyrysaunaa eksoottisessa ympäristössä? Telsiain kaupungissa sijaitseva Angles´Mill on höyrysauna, joka on rakennettu vanhaan, kunnostettuun vesimyllyyn.

Höyrysauna sijaitsee vanhassa vesimyllyssä.

Höyrysauna sijaitsee vanhassa vesimyllyssä. Kuva: Lithuania Travel

Maisema ympärillä on hengästyttävän kaunis: mylly on vuodelta 1851 ja se sijaitsee tiheän metsän ja lammen ympäristössä. Myllymajatalossa voi myös yöpyä.

Brazylijan maatilamatkailutila sijaitsee Rokiskisin kaupungissa Liettuan koillisosassa. Paikan päällä voi saunoa puussa, tai ainakin lähellä sitä.

Saunasta voi pulahtaa järveen köydellä.

Saunasta voi pulahtaa järveen köydellä. Kuva: Lithuania Travel

Sauna sijaitsee majassa kahden metrin korkeudessa. Sauna sopii huimapäille, sillä löylyjen jälkeen voi heilauttaa itsensä köydellä alla olevaan järveen.

Lue lisää: Uutuuskirja listasi Suomen TOP-saunat: mukana paikka, jota ulkomaalainen toimittaja kuvaili "pimeäksi luolaksi"

Lähellä Palangan kaupunkia sijaitsee Liettuan kenties kuuluisin sauna.

Katot, seinät ja jopa lauteet on päällystetty meripihkalla.

Katot, seinät ja jopa lauteet on päällystetty meripihkalla. Kuva: Lithuania Travel

Infrapunasauna Saulé on maailman ensimmäinen meripihkasta valmistettu sauna. Katot, seinät ja jopa lauteet on päällystetty meripihkalla. Materiaali värjää löylyhuoneen keltaiseksi.

Meripihkasta valmistettu sauna on kellertävä.

Meripihkasta valmistettu sauna on kellertävä. Kuva: Lithuania Travel

Paikka on saanut inspiraationsa Katariinan palatsin kuuluisasta Meripihkahuoneesta, jonka seinät ja useat kalusteet on koristeltu tuhansilla meripihkaupotuksilla sekä kultauksella.

Saunamestarit suosittelevat istumaan Saulén lämmössä puoli tuntia, minkä jälkeen saunojat kutsutaan mukaan meripihkaveden maistamisrituaaliin. Veden väitetään tekevän saunojalle hyvää.

Vihdat ovat olennainen osa liettualaista saunakulttuuria. Vihtominen on suosiossa, sillä sen uskotaan parantavan verenkiertoa, rentouttavan lihaksia ja kuorivan ihoa.

Vihtavalikoima on kattava.

Vihtavalikoima on kattava. Kuva: Lithuania Travel

Maan luoteisosassa, Zemaitijan kansallispuistossa sijaitsee matkailutila Saules slenis, jossa voi kokeilla erilaisia vihtoja. Valikoima vaihtuu vuodenaikojen mukaan.

Sauna sijaitsee järven rannalla.

Sauna sijaitsee järven rannalla. Kuva: Lithuania Travel

Itse sauna sijaitsee komeassa hirsitalossa järven rannalla.

Kartatko kovia löylyjä? Panevezysin kaupungissa Etno Spa -kylpylässä voi nauttia saunan löylyistä totuttua alhaisimmissa lämpötiloissa. Kylpylä sijaitsee putiikkihotellin yhteydessä.

Etno Spa -kylpylässä on tarjolla erilaisia hoitoja ja saunakapseli.

Etno Spa -kylpylässä on tarjolla erilaisia hoitoja ja saunakapseli. Kuva: Lithuania Travel

Tarjolla on muun muassa yrttihöyryhoitoja ja saunomista futuristisessa saunakapselissa.

Lisäksi kylpijät voivat kastautua jäämurskassa, rentoutua timjamiteekupillisen ja liettualaisen raakahunajan parissa tai ottaa nokoset aromaattisilla yrteillä täytetyssä sängyssä.

Ilta Sanoma
dimanche 21 novembre 2021 16:00:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.