Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen kävivät tasaisen kilpailun yhdeksän kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdössä Taivalkosken Suomen " /> Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen kävivät tasaisen kilpailun yhdeksän kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdössä Taivalkosken Suomen " />

YLE


Kaksi starttia ja kaksi voittoa Taivalkoskella Suomen cupissa saivat Krista Pärmäkosken luottavaiselle mielelle ennen maailman hiihtoeliitin kohtaamista Rukalla ensi viikolla.

Sunnuntaina yhdeksän kilometrin perinteisen kisan voitto ei tullut helpolla. Pitkältä tauolta ja pohjeluun murtumasta räväkästi palannut Kerttu Niskanen haastoi Pärmäkosken helpohkon latuprofiilin radalla. Eroa maalissa oli reilu seitsemän sekuntia.

Pärmäkoski myönsi, että lauantain neljä starttia sprintissä painoivat jaloissa.

- Lonkankoukistajat ovat aika kipeät eilisestä, kun ei ole tottunut rykimään noin kovaa. Ei missään nimessä helppo päivä, mutta hyvän kovan kisan Kepa sai siitä aikaan. Joutui oikeasti hiihtämään koko ajan, kun se ero vaihteli ja piti koko ajan itseään tsempata, Pärmäkoski kertoi.

Näin Krista Pärmäkoski sivakoi viikonlopun toiseen voittoonsa Taivalkoskella.

Pärmäkoski pääsi viikonloppuna kunnolla kilpahiihdon makuun. Vaikka Rukan pitkät nousut puskevat hiihtäjän hapenottokyvyn äärirajoille enemmän kuin alkukauden muut radat, kokee Pärmäkoski olevansa valmis ensi viikon maailmancup-avaukseen.

- Täällä piti hiihtää kovaa koko ajan. Noiden laskujen jälkeen pikku nyppylät piti aika lailla täysiä hiihtää joka kerta ja toivoa vain, että jaksaa loppuun.

Niskanen löysi sähäkkyyttä

Ennakkosuosikki starttasi kisaan viimeisellä lähtönumerolla, mikä toi verryttelyyn oman mausteensa. Hiihtäjien käytössä olivat vain kisaladut, joille ei kuitenkaan ollut asiaa enää väliaikalähtökilpailun alettua.

- Verryttely oli tosi haastavaa, kun 42 minuuttia ennen omaa starttia latu menee kiinni, niin ei muuta kuin lenkkaria jalkaan. Aloin juosten tehdä avauksia. Kun en ole tottunut siihen, niin en uskaltanutkaan kovin kovaa vetää, etteivät jalat väsy siitä, Pärmäkoski kritisoi puitteita.

Kerttu Niskanen arvioi olevansa kohtalaisen hyvässä kunnossa, vaikka se ei hänen mukaansa näy vielä suorituskyvyssä. Hän uskoo, että kilpailujen kautta tilanne muuttuu.

- Melko sähäkkä päivä. Latu oli tosi helppo ja jouduin koko ajan hiihtämään kovaa. Oli mutkaa ja tönkyrää. Ihan OK veto. Saatiin vähän nopeampia liikkeitä ennen Rukaa, Niskanen arvioi.

Kärkikaksikko Pärmäkoski-Niskanen oli täysin ylivoimainen. Kolmanneksi yltänyt Katri Lylynperä hävisi voittajalle 42,8 sekuntia. Riitta-Liisa Roponen oli neljäs, Anne Kyllönen viides, Johanna Matintalo kuudes, Vilma Nissinen seitsemäs ja Jasmi Joensuu kahdeksas.

Miesten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtö alkaa kello 12.45. Sitä voi seurata suorana Yle TV2:ssa ja Areenassa.

Lue myös:

"Onhan se vähän outoa, että vieraat naiset juoksevat hotellihuoneeseen ennen kello kahdeksaa" - voittaja Krista Pärmäkoski pääsi kuittailemaan kisan kakkoselle

Sohvan pohjalle romahtanut Kerttu Niskanen joutui opettelemaan kävelyä mysteerivamman jälkeen - puhuu nyt avoimesti uransa vaikeimmasta koettelemuksesta

Urheilun tuoreimmat: Loistaako Pohjolainen taas? Pärmäkoski kepitti Niskasen ja Hakola avaa kautensa - katso suorana

dimanche 21 novembre 2021 14:25:00 Categories: YLE hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.