Ilta Sanoma

Richard Williamsin tärkein opetus saattaa olla, että tennis ei ole kaikki kaikessa.

Richard Williams ja onnellinen Venus.

Richard Williams ja onnellinen Venus. Kuva: Zuma / MVPhotos

Richard Williamsia voi hyvällä syyllä kuvailla fanaattiseksi tennisisäksi. Hän laati 1970-luvulla - ennen tyttäriensä syntymää - 78-sivuisen manuaalin, jonka turvin heistä tulisi tennismaailman valtiattaria.

Venus ja Serena Williams ovat eläviä todisteita siitä, että Richard tiesi, mitä oli tekemässä.

Tänä viikonloppuna Suomen ensi-iltansa saava elokuva King Richard kertoo tennisisän tarinan.

Will Smithin tähdittämässä draamassa ei sukelleta syvälle Richardin elämän kiistanalaisempiin puoliin, mutta hänen kenties tärkein opetuksensa on elokuvan ytimessä: tennis ei ole kaikki kaikessa.

Kaikessa fanaattisuudessaan ja suunnitelmallisuudessaan Richard Williams ei ollut se tennisvanhempi, joka raivosi lapsilleen kentän laidalla tai jonka lapset olivat saaneet oikeuden määräämän lähestymiskiellon vanhempaansa kohtaan.

IS oli mukana elokuvan ennakkolehdistötilaisuudessa, jossa Smith kertoi, että Richard Williamsin toiminta parikymmentä vuotta vanhassa tv-haastattelussa teki häneen syvän vaikutuksen.

Siinä toimittaja haastattelee vasta 14-vuotiasta voitonvarmaa Venus Williamsia ja ihmettelee toistuvasti, miten nuorella pelaajalla on niin vahva itseluottamus.

- Hän sanoi asiansa ensimmäisellä kerralla, mutta sinä vain jatkat ja jatkat. Sinun pitää ymmärtää, että käsittelet juuri nyt 14-vuotiaan lapsen julkisuuskuvaa. Ja tuo lapsi on tuolla kentällä kauan sen jälkeen, kun sinä ja minä olemme jo haudassa, tilanteeseen puuttunut isä-Williams ripitti toimittajaa.

- Olet tekemisissä nuoren mustan lapsen kanssa. Anna lapsen olla lapsi! Hän on vastannut sinulle suurella itseluottamuksella. Anna asian olla! isä-Williams jatkoi.

- Kun minä näin tuon haastattelun ja Venuksen ilmeen isänsä tullessa tilanteeseen, se sai minut ajattelemaan omasta vanhemmuudestanikin ihan uudenlaisella tavalla. Venus tiesi, että hänellä on todellinen leijona tukenaan, Smith sanoi.

Richard Williams kuvattuna vuonna 2001 tennisyleisössä.

Richard Williams kuvattuna vuonna 2001 tennisyleisössä. Kuva: Richard Sellers

Serena Williams uransa alkuvuosina vuonna 2001.

Serena Williams uransa alkuvuosina vuonna 2001. Kuva: Richard Sellers

Richard Williams onnittelee Venusta vuonna 2001 turnausvoitosta.

Richard Williams onnittelee Venusta vuonna 2001 turnausvoitosta. Kuva: Tom Theobald

King Richard tekee varsin selväksi pesäeron Williamsien perheen ja tavanomaisten tennisperheiden välillä. Huutoa, ripitystä, mailojen paiskomista ja haukkumista yhdellä puolella, iloa toisella.

Siloteltua Hollywood-todellisuutta, mutta samalla myös kurkistus oikeaan elämään.

Comptonin rähjäiselle tenniskentälle ei ollut asiaa, jos koulutöitä ei ollut tehty. Ja sikäli kun Williamsin sisarusten aikalaishaastatteluja on uskominen, ei vapaa-aikakaan ollut pelkkää tennistä.

Harjoituksissa harjoiteltiin, muuna aikana tehtiin muita asioita, kuten vietettiin aikaa perheen kanssa tai käytiin rannalla.

Isä-Williamsin päätös sulkea tyttärensä juniorien Yhdysvaltain tenniskiertueelta oli 1990-luvulla erittäin kiistelty ratkaisu, johon myös elokuva keskittää paljon aikaa ja huomiota. Venus harjoitteli kolme vuotta pelaamatta otteluakaan.

Elokuvan tähdet ja heidän esikuvansa punaisella matolla: vasemmalta elokuvassa Serenaa esittävä Demi Singleton, Serena Williams, Will Smith, Venus Williams, elokuvan Venus Saniyya Sidney ja Aunjanue Ellis, joka esittää elokuvassa Serena ja Venuksen Oracene-äitiä.

Elokuvan tähdet ja heidän esikuvansa punaisella matolla: vasemmalta elokuvassa Serenaa esittävä Demi Singleton, Serena Williams, Will Smith, Venus Williams, elokuvan Venus Saniyya Sidney ja Aunjanue Ellis, joka esittää elokuvassa Serena ja Venuksen Oracene-äitiä. Kuva: Emma Mcintyre / AFP

Taustalla oli isän halu suojella lapsiaan kiertueen tuomilta paineilta. Heillä olisi aikaa kokea niitä paineita aikuisena ammattilaiskentillä, hän järkeili - ja oli oikeassa.

Smith paljasti lehdistötilaisuudessa, mitä Venus Williams oli kertonut perheestään hänelle heti aluksi.

- Hän sanoi, että ihan kuin heidät olisi aivopesty. Heidän rangaistuksensa oli, etteivät he saaneet pelata tennistä. Lajia ei koskaan tyrkytetty. Perheessä ei eletty sitä normaalia urheiluelämää, jossa vanhempi pakottaa ja on vaativa, Will Smith taustoitti.

Smithin mukaan hänen oma ajattelunsakin muuttui.

- Tämä oli minulle uusi lähestymistapa vanhempana. Olla lapsen kanssa samassa linjassa sen sijaan että heitä suoranaisesti ohjaisi. Olen itse armeijasuvun kasvatti. Siinä ei saanut ääntään koskaan kuuluviin.

Ilta Sanoma
dimanche 21 novembre 2021 12:56:00 Categories: Ilta Sanoma Tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.