Ilta Sanoma

Tuhannet ihmiset marssivat kaduille myös Itävallassa, Kroatiassa, Sveitsissä ja Italiassa koronarajoitusten vastaisiin mielenosoituksiin.

Hollannissa on ollut kahtena peräkkäisenä yönä levotonta, ensin Rotterdamissa ja viime yönä Haagissa.

Hollannissa on ollut kahtena peräkkäisenä yönä levotonta, ensin Rotterdamissa ja viime yönä Haagissa. Kuva: Twitter, AFP / Lehtikuva

Hollannissa jatkuivat rajut mielenosoitukset useissa kaupungeissa koronatoimia vastaan toisena yönä peräkkäin. Pahimmat mellakat olivat Haagin kaupungissa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä mielenosoitusten pääpaikka oli Rotterdam.

Rotterdamin mellakat jättivät jälkeensä poltettuja autoja ja polkupyöriä.

Rotterdamin mellakat jättivät jälkeensä poltettuja autoja ja polkupyöriä. Kuva: Jeffrey Groeneweg / AFP / Lehtikuva

Mielenosoittajat muun muassa polttivat polkupyöriä, heittivät ilotulitteita ja tuhosivat liikennevaloja. Haagin poliisi lisäksi twiittasi, että potilasta kuljettanutta ambulanssia oli heitetty kivellä.

Haagin poliisilaitos ilmoitti viiden poliisin loukkaantuneen väkivaltaiseksi kääntyneessä mielenosoituksessa. Yksi poliisi sai aivotärähdyksen ja loukkasi polvensa, kaksi sai kuulovaurion ja kaksi käsivamman.

Kaikkiaan poliisi pidätti seitsemän henkilöä.

Haagissa osoitettiin mieltä hallituksen asettamia koronarajoituksia vastaan 12. marraskuuta.

Haagissa osoitettiin mieltä hallituksen asettamia koronarajoituksia vastaan 12. marraskuuta. Kuva: Zumapress / MVPhotos

Edellisenä yönä Rotterdamissa poliisi joutui turvautumaan varoituslaukauksiin ja ampumaan myös väkijoukkoa kohti, koska "tilanne oli henkeä uhkaava". Ainakin kolme mielenosoittajaa joutui sairaalahoitoon ampumavammojen takia.

Myös Itävallan pääkaupungissa Wienissä protestoitiin koronatoimia vastaan.

Myös Itävallan pääkaupungissa Wienissä protestoitiin koronatoimia vastaan. Kuva: Lehtikuva / AFP

Mielenosoittajat protestoivat tiukentuneita koronarajoituksia vastaan. Hollannissa astui viikko sitten voimaan kolme viikkoa kestävä osittainen lockdown eli koronasulku. Esimerkiksi ravintoloiden täytyy sulkea ovensa iltakahdeksalta, ja kokoontumisrajoituksia on tiukennettu. Muun muassa urheilutapahtumat kisataan tyhjille katsomoille.

Kymmenettuhannet mielenosoittajat kerääntyivät myös Itävallan pääkaupungin Wienin kaduille vastustamaan uusia koronarajoituksia sekä pakkorokotuksia.

Itävallassa alkaa maanantaina koko maata koskeva 20 vuorokautta kestävä sulkutila, joka pakottaa kaikki paitsi jokapäiväiselle elämälle oleelliset kaupat sulkemaan ovensa ja ihmiset etätöihin.

Zagrebissa Kroatiassa vastustettiin julkisen alan työntekijöiden rokotusvelvollisuutta.

Zagrebissa Kroatiassa vastustettiin julkisen alan työntekijöiden rokotusvelvollisuutta. Kuva: Antonio Bronic / Reuters

Lisäksi Itävalta suunnittelee koronarokotuksista pakollisia helmikuusta 2022 alkaen.

Kroatiassa tuhannet marssivat pääkaupungissa Zagrebissa osoittaen mieltään julkisen alan työntekijöiden rokotuspakkoa vastaan. Roomassa vastustettiin työpaikoille, julkisiin liikenteeseen ja eri tapahtumiin vaadittavaa koronapassia vastaan.

Myös Sveitsin Zürichissä kansa kerääntyi joukoittain kaduille.

Kansa kerääntyi joukoittain kaduille myös Sveitsin Zürichissä.

Kansa kerääntyi joukoittain kaduille myös Sveitsin Zürichissä. Kuva: Reuters

Ilta Sanoma
dimanche 21 novembre 2021 11:08:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.