Yhdysvaltalaisteini ampui kaksi ihmistä viime vuonna Kenoshan mellakoissa. Hän vetosi itsepuolustukseen, eivätkä syyttäjät onnistuneet todistama" /> Yhdysvaltalaisteini ampui kaksi ihmistä viime vuonna Kenoshan mellakoissa. Hän vetosi itsepuolustukseen, eivätkä syyttäjät onnistuneet todistama" />

YLE


Kaksi ihmistä Kenoshan mellakoissa Wisconsinissa viime vuonna ampunut yhdysvaltalaisteini on kommentoinut valamiehistön päätöstä vapauttaa hänet kaikista syytteistä.

- Valamiehistö päätyi oikeaan ratkaisuun, itsepuolustus ei ole laitonta, sanoi Rittenhouse uutiskanava Fox Newsille uutistoimisto AFP:n mukaan.

- Olen iloinen, että kaikki meni hyvin. Selvisimme vaikeasta osasta, Rittenhouse sanoi.

Rittenhousea on määrä haastatella laajemmin asiasta kanavalla maanantaina, ja joulukuussa Foxin on tarkoitus esittää hänestä tehty dokumentti.

Rittenhousea uhkasi oikeudessa jopa elinkautinen vankeus.

Kenoshan mellakoissa Yhdysvalloissa kaksi ihmistä tappanut 18-vuotias Kyle Rittenhouse vapautettiin oikeudessa kaikista syytteitä.
Kenoshan oikeustalon läheisyydessä seurattiin Kyle Rittenhousen oikeusprosessin päätöstä perjantaina. EPA/TANNEN MAURY

Syytetty vetosi itsepuolustukseen

Rittenhouse sanoi ampuneensa ihmiset puoliautomaattisella kiväärillään itsepuolustukseksi sen jälkeen, kun nämä olivat hyökänneet hänen kimppuunsa. Syyttäjän mukaan Rittenhouse oli itse provosoinut tapahtumat, joten hän ei olisi voinut vedota itsepuolustukseen.

Rittenhouse oli saapunut Wisconsinin osavaltiossa sijaitsevaan Kenoshaan naapuriosavaltiosta Illinoisista. Omien sanojensa mukaan hän halusi suojella liikkeitä ryöstäjiltä, syyttäjän mukaan hän tuli rettelöitsemään.

Kenoshassa oli viime vuoden elokuussa laajoja mellakoita sen jälkeen, kun valkoinen poliisi oli ampunut mustaa miestä useita kertoja, minkä seurauksena tämä halvaantui.

CNN: Valamiehistö uskoi, että Rittenhouse oli uhri

Wisconsinin lainsäädännön mukaan tappavan voiman käyttö on sallittu, mikäli sen katsotaan olleen välttämätöntä kuoleman tai merkittävän ruumiillisen vahingon estämiseksi, The New York Times -lehti kirjoittaa.

Syyttäjät eivät onnistuneet todistamaan toisin.

- Valamiehistö uskoi narratiivin (kertomuksen), jonka mukaan Kyle Rittenhouse oli uhri. He ajattelivat, että hänen itsepuolustusväitteensä oli paljon vahvempi kuin syyttäjän ajama provokaatioväite, sanoi kansalaisoikeusasianajaja Charles F. Coleman Jr. uutiskanava CNN:lle.

Biden kehotti pidättäytymään väkivaltaisuuksista

Wisconsinin korkeimman oikeuden entinen tuomari Janine Geske sanoo pelkäävänsä oikeudenkäynnin "opetusta" ladattujen aseiden kantamisesta mielenosoituksissa.

- Meillä tulee olemaan merkittäviä ongelmia selvittää, kuka on puolustanut itseään kun kyseessä on kaksi ihmistä aseineen, Geske sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Samoilla linjoilla olivat myös yhden Rittenhousen tappaman miehen vanhemmat.

- Se (oikeuden päätös) lähettää viestin, että on hyväksyttävää ilmestyä mihin tahansa kaupunkiin, yllyttää väkivaltaan ja oikeuttaa ihmisten ampuminen kaduille itse luomansa vaaran avulla, sanoivat Anthony Huberin vanhemmat lausunnossaan Reutersin mukaan.

Presidentti Joe Biden kehotti ihmisiä pidättäytymään väkivaltaisuuksista päätöksen jälkimainingeissa.

Biden myönsi, että päätös aiheuttaa huolta ja kiukkua paitsi hänessä itsessään myös muissa yhdysvaltalaisissa. Hän kuitenkin sanoi valamiehistön puhuneen ja painotti, että päätöstä tulee kunnioittaa.

Biden kehottaa kaikkia ilmaisemaan näkemyksensä rauhanomaisesti ja lakien puitteissa.

- Väkivallalle tai omaisuuden tuhoamiselle ei ole sijaa demokratiassamme, Biden sanoi.

Lue myös:

Biden kehottaa pidättäytymään väkivaltaisuuksista - mellakoissa kaksi ihmistä surmanneen nuoren vapauttamisen on pelätty johtavan levottomuuksiin

Valamiehistö totesi syyttömäksi kaksi mielenosoittajaa tappaneen teinin - tämän takia Rittenhousen oikeudenkäynti kuohuttaa Yhdysvalloissa

Mielenosoittajia ampuneen teinin oikeudenkäynti kuohuttaa Yhdysvalloissa: tapettuja ei saa sanoa uhreiksi eikä ääriryhmäkytköksiä esitellä

samedi 20 novembre 2021 22:37:18 Categories: Kyle Rittenhouse YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.