Ilta Sanoma

Ulkomailla liikkuessaan suomalainen autoilija parkkeeraa useimmiten ajoneuvonsa Ruotsissa. Kakkosena tulee toinen naapurimaa Norja.

Ruotsissa suomalainen parkkeeraaja ei ole tavaton näky.

Ruotsissa suomalainen parkkeeraaja ei ole tavaton näky. Kuva: Kalle Koponen

Tieto on kerätty Easypark-sovelluksen käyttäjäkunnasta.

Easyparkin tilastojen mukaan Italia lisää voimakkaasti suosiotaan suomalaisten autoilijoiden keskuudessa. Suomalaiset käyttävät Easypark-pysäköintisovellusta ulkomailla kolmanneksi eniten Italiassa, neljänneksi eniten Tanskassa ja viidenneksi eniten Sveitsissä.

Huomattavaa tilastossa on se, että suomalaisten suosimassa Virossa sovellus ei ole käytössä. Tilastokeskuksen mukaan selvästi ennen koronapandemiaa eli vuonna 2018 suomalaiset kävivät huvimatkalla Virossa 1,9 miljoonaa kertaa, mikä oli 23 prosenttia kaikista vapaa-ajanmatkoista.

Tallinna ja Viron muut kaupungit kuuluvat monen suomalaisautoilijan lomakohteisiin.

Tallinna ja Viron muut kaupungit kuuluvat monen suomalaisautoilijan lomakohteisiin.

- Suomalaiset ovat autoilleet eritoten Italiassa tänä vuonna paljon aiempaa enemmän. Easyparkin käyttäminen siellä on lisääntynyt viime vuodesta yli 65 prosenttia. Sveitsissä suomalaiskuljettajien määrä on kasvanut voimakkaasti siitä lähtien, kun sovellus tuli siellä käyttöön vuonna 2019. Viime vuodesta pysäköintien määrä Sveitsissä on kasvanut 130 prosenttia. Yksi iso syy ilmiön taustalla lienee korona-aikana yleistynyt etätyön tekeminen. Etätöitä voi tehdä ulkomaillakin, ja tällöin ulkomailla vietetään lomia pidempiä aikoja, jolloin myös autoillaan enemmän kuin lomareissuilla, EasyPark Suomen maajohtaja Aleksi Kolehmainen sanoo tiedotteessa.

Lue lisää: Traficom selvitti: Todennäköisyys käyttää henkilöautoa on erittäin pieni, jos pysäköintiä rajoitetaan sekä kotona että määränpäässä

Koottu data perustuu Easyparkin yksityis- ja yritysasiakastietoihin. Easypark-pysäköintisovellus toimii 21 maassa. Suomen naapureista Virossa ja Venäjällä sovellus ei ole käytössä.

Lue lisää: Suomalaiset ovat harjoitelleet vasemmalle parkkeeraamista jo pitkään - mutta miten kävi vahinkotilastoille?

Vuosi 2021:

1.Ruotsi

2.Norja

3.Italia

4.Tanska

5.Sveitsi

6.Saksa

7.Espanja

8.Alankomaat

9.Belgia

10.Ranska

Vuosi 2020:

1.Ruotsi

2.Norja

3.Tanska

4.Italia

5.Saksa

6.Sveitsi

7.Alankomaat

8.Itävalta

9.Belgia

10.Espanja

Vuosi 2019:

1.Ruotsi

2.Norja

3.Tanska

4.Italia

5.Saksa

6.Slovenia

7.Alankomaat

8.Ranska

9.Sveitsi

10.Itävalta

Ilta Sanoma
samedi 20 novembre 2021 17:30:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.