Sport Content

Sami Itani jatkaa SUL:n johdossa - "En tule olemaan ehdolla enää kolmannelle kaudelle"

Sport Content - logo Sport Content 20.11.2021 14:18:28 Sport Content

Itani toimii työelämäprofessorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Toisella kaudellaan Itani haluaa kiihdyttää hyvässä vauhdissa olevaa huippu-urheilutoimintojen kehittämistä.

- Olen kiitollinen ja ylpeä, että minuun luotetaan ja voin vaikuttaa näin hienossa järjestössä. Katson kuitenkin, että kuusi vuotta minkä tahansa lajiliiton johdossa on maksimiaika. Siksi aion saattaa oman kontribuutioni liiton toimintaan valmiiksi syksyyn 2024 mennessä. En tule olemaan ehdolla enää kolmannelle kaudelle, Itani sanoi SUL:n tiedotteessa.

- Urheiluliitossa on vihdoin päästy oikein vahvalle talousuralle, mikä on operatiivisen organisaation erinomaisen työn tulosta. Resursseja huippu-urheilun lisäsatsauksiin haetaan myynnin johdonmukaisella kasvulla, joka perustuu myös uusiin tuotteisiin ja palveluihin, Itani sanoi.

- Huippu-urheilun lisäsatsauksilla haetaan nimenomaan lisää päätoimisia valmentajia. Samalla maajoukkuetoimintojen keskittämistä yleisurheilukeskuksiin jatketaan. Tällä hetkellä jo kolme neljäsosaa maajoukkueurheilijoista harjoittelee liiton viidessä keskuksessa.

SUL:n yleisurheilukeskukset ovat pääkaupunkiseutu, Tampere, Jyväskylä, Kuortane ja Lahti-Pajulahti.

SUL haluaa olla vastuullisuuden esimerkkiliitto

Kuluneella kaudella yleisurheilumaajoukkueet kokosivat yhteensä 29 mitalia halliratojen EM-kilpailuista Torunista, Tokion paralympialaisista, parayleisurheilun EM-kilpailuista Bydgoszczisista sekä alle 20- ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailusta, jotka kilpailtiin Tallinnassa ja alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista, jotka pidettiin Nairobissa.

- Jatkossa pitää pyrkiä, ja tulemme pääsemään siihen, että mitaleita saadaan joka kesä aikuistenkin arvokisoista ja nousemme toiselta sijalta seuratuimmaksi urheilumuodoksi Suomessa, Itani linjasi.

- Tärkeää on myös toteuttaa rakenteellisia muutoksia, joilla nopeutetaan päätöksentekoa liitossa ja lisätään seurojen suoria vaikutusmahdollisuuksia SUL:n toimintoihin. Myös urheilijoiden järjestäytymisen tukeminen ja maajoukkueen edustuksen sääntömääräinen integroiminen päätöksentekoon pitää varmistaa.

Itani näkee, että vastuullisuuden ja liiton arvojen, rohkeasti uudistaen, avoimesti toimien ja yhdessä onnistuen, täytyy olla kaiken toiminnan viitekehys.

- SUL:n tulee olla vastuullisuuden esimerkkiliitto niin, että yleisurheilu tarjoaa kaikin tavoin turvallisen ja saavutettavan toimintaympäristön lapsille, nuorille ja kaikenlaiset taustat omaaville harrastajille, Itani muistutti.

Suomen Urheiluliiton hallitukseen erovuorossa olleista hallituksen jäsenistä valittiin uudelleen Aila Ahonen ja Kirsi-Marja Koskela. Uutena hallitukseen nousivat Lars Fagerholm ja Tuomas Näsi. Valinnat tehtiin äänestyksen jälkeen.

Hallituksessa ilman erovuoroa jatkavat Rami Urho, Riikka Pakarinen, Pekka Lundmark ja Kalle Husso. Hallituksessa jatkaa myös Antti Pihlakoski, joka Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) hallituksen jäsenenä valittiin liiton sääntöjen mukaan yksivuotiskaudelle. Muiden hallituksen jäsenten kausi on kaksivuotinen.

Erovuorossa SUL:n hallituksen jäsenistä olivat myös Jens Wallin ja Kimmo Oila. Molemmille tuli täyteen kolmas perättäinen toimikausi, joten he eivät voineet enää jatkaa hallituksessa. Wallin sai liittovaltuuston kokouksessa liiton hopeisen ja Oila kultaisen ansiomerkin.

Liittovaltuusto hyväksyi liiton toimintasuunnitelman ja budjetin vuodelle 2022. Budjetin loppusumma on 6,5 miljoonaa euroa ja se on reilut 40 000 euroa ylijäämäinen. Budjetti sisältää 250 000 euron lisäpanostuksen huippu-urheiluun ja 100 000 euron lisäpanostuksen seurapalveluihin.

Suomen Urheiluliiton organisaatiota tarkastelevaan valmistelutyöryhmän liittovaltuusto nimesi liiton puheenjohtaja Sami Itanin ja toimitusjohtaja Harri Aallon, hallituksen jäsenet Rami Urhon ja Antti Pihlakosken, liittovaltuuston puheenjohtaja Jarmo Hakasen, liittovaltuuston jäsenet Pekka Kuusiston ja Riitta Maunulan sekä liiton hallintopäällikkö Tanja Taipaleen.

Lähde: SUL:n tiedote

Kuva: SUL / Hannu Jukola

samedi 20 novembre 2021 16:18:28 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.