Saarikko sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa pitämässään puheessa tunnistavansa, että hallituksesta syntyy nyt riitelevä kuva. " /> Saarikko sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa pitämässään puheessa tunnistavansa, että hallituksesta syntyy nyt riitelevä kuva. " />

YLE


Keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan keskusta ei tule olemaan mukana hallituksessa, jossa keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa. Hänen mukaansa sovitun menokehyksen horjuttaminen on hallituksen horjuttamista.

Saarikko sanoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Rovaniemellä pitämässä puheessaan, että "sosialidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden joukoissa on aika lopettaa haaveilu yhteisen kehyssopimuksen rikkomisesta". Kaikki syyt kehysten avaamiselle koronan jälkeen ovat Saarikon mukaan tekosyitä.

- Valtiovarainministerinä vastuullani on ensi vuoden talousratkaisujen valmistelu. Se työ ensi kevään kehysriihtä varten on nyt aluillaan. Aion käydä tämän periaatteellisen keskustelun kaikkien hallitusryhmien puheenjohtajien kanssa vielä ennen joulua. En jää odottamaan jäiden lähtöä Kemijoesta, jos tästä on erimielisyyttä.

Saarikko nosti puheessaan esille myös hallituspuolueiden välit.

- Uskoimmeko ja luotimmeko hallituskumppaneiden sanaan ja arvoihin kenties liikaa? Uskoimmeko liikaa siihen, että politiikassa sovitut asiat pitävät, Saarikko pohti.

Hänen mukaansa yhteistyö ei ole kaikilta osin ollut sitä, mitä odotettiin ja puolueet ja niiden tapa tehdä politiikkaa on muuttunut.

- Tunnistan, että hallituksesta syntyy nyt riitelevä kuva. En pidä siitä itsekään. Puolustan silti oikeuttani pitää keskustan ydinarvoista kiinni.

"Maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa EU ei ole kovin vahva"

Saarikko nosti puheessaan esille myös muun muassa Puolan ja Valko-Venäjän rajatilanteen. Hänen mukaansa parempia elinehtoja tavoittelevien ihmisten huijaaminen ja isoja maksuja vastaan kuljettaminen EU:n ulkorajoille kolmansista maissa on vihamielistä vaikuttamista.

- Tuhannet ihmiset ovat pelinappuloita, ihmisiä käytetään suorastaan aseina. Yhteys turvapaikanhakuun tai pakolaisuuteen on vähäinen, ellei olematon.

Saarikon mukaan on rehellistä todeta, että maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa EU ei ole kovin vahva.

- Ja tähän nyt isketään. Yhtenäiseen yhteisöön iskeminen olisi aina vaikeampaa. Painotan, että EU:n sisärajojen vapaa liikkuvuus perustuu siihen, että ulkorajat pitävät.

Keskusta on Saarikon mukaan valmis lainsäädäntömuutoksiin, joilla Suomen rajalla pystyttäisiin nykyistä paremmin vastaamaan hybridivaikuttamisen kaltaiseen vihamieliseen toimintaan.

samedi 20 novembre 2021 13:10:34 Categories: YLE politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.