Kevään 2020 maskikauppojen kuljetuksia järjestänyt Huoltovarmuuskeskuksen työntekijä arvioi poliisikuulusteluissa, että HVK yritti oikeita asioita, mutta " /> Kevään 2020 maskikauppojen kuljetuksia järjestänyt Huoltovarmuuskeskuksen työntekijä arvioi poliisikuulusteluissa, että HVK yritti oikeita asioita, mutta " />

YLE


Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) ja liikemies Onni Sarmasteen kohua herättäneiden maskikauppojen poliisitutkinta osoittaa, kuinka puutteellisilla tiedoilla epäonnistuneita kauppoja keväällä 2020 tehtiin.

Miljoonakauppoja myös tavoiteltiin kovilla keinoilla ja suurilla lupaksilla.

Syyttäjä päätti torstaina, että Sarmaste ei saa syytettä maskikaupoista. Sarmastetta ja toista henkilöä epäiltiin asiassa törkeästä petoksesta.

Huoltovarmuuskeskus teki Sarmasteen yhtiön kanssa maaliskuun lopussa 2020 sopimuksen, jolla hankittiin hengityssuojaimia noin viidellä miljoonalla eurolla. Sarmaste ei toimittanut sovittua määrää suojaimia ja saatuja maskeja ei voitu käyttää sairaaloissa.

Syyttäjä päätti jo aiemmin, että syytteitä ei myöskään nosteta luottamusaseman väärinkäyttämisestä HVK:n johtoa vastaan.

Maskikaupat poikivat myös riidan Sarmasteen ja kauneusalan yrittäjänä toimivan Tiina Jylhän välille. HVK teki maskikauppoja myös Jylhän yhtiön kanssa. Sarmasteen mukaan hän joutui erimielisyyksien vuoksi kiristyksen kohteeksi.

Jylhä: Sarmaste kyseli maskeja Italiasta

Kun kauppoja alettiin hieroa Onni Sarmasteen kanssa, Huoltovarmuuskeskus oli tehnyt koronapandemiaan liittyviä hankintoja 77 miljoonalla eurolla. Kauppoja oli tehty jo entuudestaan tuttujen toimittajien kanssa.

Suojaimista oli kova pula ja paine niiden saamiseksi maahan oli suuri.

Huoltovarmuuskeskus turvautui myös aivan uusiin kauppakumppaneihin. Yksi heistä oli Sarmaste.

- Sarmaste kertoi katsoneensa A-studion maanantaina, kun [sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Päivi] Sillanaukee kertoi, että rekat ovat liikkeellä eli tarkoitti sitä, että huoltovarmuusvarastot on auennut. Torstaina Sarmaste kertoi saaneensa ahaa-elämyksen suojainbisnekselle ja perjantaina hän otti yhteyttä ja tarjosi suojaimia, kuvaili HVK:n perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola esitutkintapöytäkirjan mukaan yhteistyön alkua.

Hakolan johtama osasto vastasi Huoltovarmuuskeskuksen tehtäväksi annetuista suojainhankinnoista.

Sarmaste kertoi kuulusteluissa, että sai tuttaviensa kautta tiedon siitä, että suomalais-virolaisella yhtiöllä olisi tarjolla maskeja. Yhtiö oli Tiina Jylhän The Look Medical Care (TLMC).

Jylhä kertoi kulusteluissa Sarmasteen soittaneen hänen aviomiehelleen ja kysyneen, olisiko heidän kauttaan mahdollista saada maskeja Italiasta. Jylhä kertoi miehensä vastanneen, että ei ehdi keskittymään Italiaan, koska laski tarjousta Huoltovarmuuskeskukselle.

Jylhän mukaan Sarmaste kertoi, että hänellä on yhteydet Huoltovarmuuskeskukseen ja Sarmaste tarjoutui hoitamaan HVK:n kaupan loppuun. Jylhän mukaan Sarmaste ei varsinaisesti edustanut hänen yhtiötään vaan oli ainoastaan puhemiehenä, joka laskuttaisi kaupan jälkeen oman osuutensa.

Jylhä kertoi kuulusteluissa, että Sarmaste oli "nopea liikkeissään" ja ilmoitti jo perjantaina 27. maaliskuuta TLMC:n kaupan olevan selvä. Sarmaste oli ilmoittanut HVK:lle, että yli miljoona maskia oli valmiina Guangzhoun lentokentälle noutoa varten.

Jylhän mukaan maskierän valmistumista alettiin valmistella niin, että se olisi HVK:n toiveen mukaisesti lastausvalmiina Kiinassa viikon päästä.

Onni Sarmaste
Syytteiltä välttynyt Onni Sarmaste aikoo hakea korvauksia. Sarmasteen asianajajan Heikki Huhtamäen mielestä on kiistatonta, että esitutkinta Sarmastetta vastaan oli perusteetonta.Onni Sarmaste

"Suomen valtio sitten hoitaa, jos hän kusettaa"

Maanantaina 30. maaliskuuta Hakola tiedusteli Jylhältä maksetaanko lasku Tallinnan yhtiölle vai Sarmasteen Lontoon yhtiölle. Jylhän käsityksen mukaan Hakola teki edelleen kauppaa hänen kanssaan ja Jylhä ilmoitti, että heillä ei ole olemassa muuta kuin Tallinnan yhtiö.

HVK maksoi tuolloin liki 5 miljoonaa euroa Sarmasteen brittiläiselle yhtiölle.

- Hakola yritti rauhoitella meitä Sarmasten tilille maksamisesta ja vakuutella, että Sarmaste siirtää rahat jossain vaiheessa meidän tilille, sanoi Jylhä esitutkintapöytäkirjan mukaan.

Jylhän yhtiölle maskeja Kiiinasta järjestellyt liikemies kertoi esitutkinnassa, että Sarmaste alkoi soittelemaan hänelle ja ehdotti kauppojen tekemistä hänen kanssaan eikä Jylhän yhtiön kanssa. Mies kertoi sanoneensa Sarmasteelle, että ei ala muuttamaan sitä, mitä on jo sopinut.

- Soitin Hakolalle ja kysyin mikä tämä Sarmaste on, koska hän kusettaa meitä ja HVK:ta. Hakola totesi, että Suomen valtio sitten hoitaa, jos hän kusettaa, kertoi mies esitutkintapöytäkirjan mukaan.

- "Kusettamisella" tarkoitan, että hän vie vain rahat. Hänellä ei ollut kaupan kanssa mitään tekemistä, selitti mies kuulusteluissa.

Mies kertoi kuulusteluissa, että ei vielä tiennyt tuossa vaiheessa, että Sarmaste oli tehnyt Jylhän yhtiön kanssa myyntiprovisiosopimuksen.

"Ei minkäänlaista tuntemusta laatuvaatimuksista"

Pitkän ajan Kiinassa kauppoja tehnyt mies arvioi kuulusteluissa, että Sarmaste ei tuntenut alaa lainkaan.

- Ei minkäänlaista tuntemusta laatuvaatimuksista ja käyttötarkoituksesta eikä mitään kokemusta hengityssuojainten hankinnasta ja myynnistä. Hän ei tiennyt tuotteesta yhtään mitään. Se vaati äärimmäisen syvällistä tietoa, miten sieltä sai oikean ja sopivan määrän tavaraa ulos.

Jylhän yhtiön kauppoja järjestellyt mies kertoi kuulusteluissa pitäneensä tiiviisti yhteyttä Hakolaan.

- Minulla on sellainen tunne, että Hakolakaan ei enää tiennyt, kuka tarkoittaa ja mitä, arvioi mies kuulusteluissa.

Miehen mukaan Hakola ihmetteli hänelle, miksi HVK ei saanut alun perin tilaamiaan maskeja.

- Sanoin Hakolalle, että tee tilaus uusista maskeista, niin saat niitä maskeja mitä tilaat, kertoi mies kuulusteluissa.

Hakola teki uuden tilauksen Jylhän yhtiöltä. Kauppasumma oli 5,3 miljoonaa euroa, mutta siitä maksettiin noin puolet, 2,6 miljoonaa euroa. Rahat maksettiin virolaiselle tilille, mutta Viron viranomaiset jäädyttivät ne rahapesuepäilyn vuoksi eivätkä maskikaupat toteutuneet.

HVK vaati myöhemmin kaupan purkua ja voitti riidan virolaisissa tuomioistuimissa.

Hoitaja Ilona Fröjdin kuvia Tampereen yliopistollisen sairaalan koronaosastolta.
Suomeen tarvittiin keväällä 2020 etenkin sairaalakäyttöön soveltuvia FFP3-tason suojaimia.Ilona Fröjd

Sarmaste: "Tiina alkoi räyhäämäään"

Sarmaste sanoi kuulusteluissa, että hän alkoi itse järjestää maskikauppoja Kiinasta, koska menetti luottamuksen Jylhän toimintaan.

Poliisitutkinnan mukaan Sarmaste aloitti omien kauppojen järjestelyn 28. maaliskuuta eli päivä sen jälkeen kun HVK oli sopinut Sarmasteen välityksellä Jylhän yhtiön kanssa tehtävistä kaupoista.

Hakola ilmoitti Sarmasteelle sähköpostilla 29. maaliskuuta, että HVK hyväksyy Sarmasteen tarjouksen, ja tarjous korvaa ja mitätöi aiemman Jylhän yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen.

Sarmaste kertoi kuulusteluissa, että hän katsoi Jylhän yhtiön rikkoneen sopimuksen, koska luvattuja tuotteita ei ollutkaan valmiina. Sarmasteen mukaan Jylhän edustajat olivat myös toimittaneet väärennetyt sertifikaatit maskeista.

- Soitin tämän jälkeen Tiinalle perään ja sanoin, ettemme voi toimia heidän kanssaan, jonka jälkeen alkoi uhkailu. Tiina alkoi räyhäämään ja huutamaan. Hän väitti, että maskien ei pitänytkään olla valmiina. Sanoin, etten olisi sopinut asiaa HVK:n kanssa, jos olisin tiennyt, että tuotteet ei ole valmiina, kertoi Sarmaste esitutkintapöytäkirjan mukaan.

Jylhä kiisti kuulusteluissa Sarmasteen soittaneen hänelle. Jylhä ja Kiinasta hänen yhtiölleen maskeja järjestänyt mies kiistivät myös sen, että Sarmasteen heidän puolestaan HVK:lle toimittamat sertifikaatit olisivat olleet peräisin heidän maskitoimittajiltaan.

- Näyttävät paremminkin Alibaba- nettimyyntikanavalta kuvakaappauksella otetuilta asiakirjoilta, arvioi mies kuulusteluissa.

Sarmaste: "Eikö se ole tilaajan vastuulla tarkentaa"

Sarmasteen Hakolalle tekemästä tarjouksesta tuli ostotilaus ja -sopimus, joka allekirjoitettiin 31. maaliskuuta. Sarmasteen LDN Legal Partners Limited -yrityksen kanssa tehdyt kaupat olivat arvoltaan liki 5 miljoonaa euroa.

Kauppa sisälsi 1,1 miljoonaa KN95-hengityssuojainta eli FFP2-tason suojaimia ja 2 miljoonaa kirurgista maskia.

Sarmaste kertoi kuulusteluissa, että ilmoitti Hakolalle sen, että joutuu hankkimaan suojaimet useammasta eri paikasta. Maskien tasoa ei tarjouksessa tarkennettu.

- Eikö se ole tilaajan vastuulla tarkentaa, jos he haluavat jotain spesifiä tavaraa. Lähdimme hakemaan sitä tavaraa, joka oli ostotilauksessa, sanoi Sarmaste esitutkintapöytäkirjan mukaan kulusteluissa.

- Hakolan puheista selvisi, että maskeja tarvitaan laidasta laitaan, koska ne olivat loppu joka puolelta. Tarjosin Hakolalle, että meiltä löytyy KN95-maskeja ja kirurgimaskeja. Hakola vielä kysyi, että löytyykö meiltä FFP3-tason eli sairaalatason maskeja. Sanoin, että niitä on todella vaikea saada, joten en voi luvata.

Sarmasteen kertoman mukaan Hakola ei pyytänyt sertifikaatteja KN95-maskeista uuden tarjouksen osalta. Hän arvioi syyksi HVK:n kovan kiireen.

Hakola puolestaan sanoi kuulusteluissa, että mikäli Sarmasteella oli tullut jotain tuotteen ominaisuuksiin tai laatuun liittyviä muutoksia, niin hän ei ollut viestittänyt niistä HVK:lle. Maskien määriin liittyvät muutokset Sarmaste Hakolan mukaan kertoi.

- Kaupan lähtökohtana oli ainakin HVK:n puolella se, että tilattavat tuotteet soveltuvat covid-19 pandemiatilanteessa terveydenhuollon suojainkäyttöön, kertoi Hakola esitutkintapöytäkirjan mukaan.

Finnair Cargo terminaali. 5.5.2021.
Poliisitutkinnassa selvisi, että Kiinan hallitus halusi selvityksen siihen, miksi Finnarin lennot Kiinaan peruttiin kaksi kertaa. Lentoja siirrettiin, koska maskitoimituksia jouduttiin odottamaan.Jorge Gonzalez / Yle

Finnair pelkäsi maineensa puolesta

Sarmasteen hankkimat maskit saatiin Suomeen 7. huhtikuuta. HVK:ssa kuljetusten järjestämisestä vastannut mies joutui siirtämään Finnairin lentoa kahteen kertaan, koska aikaa suojainten hankintaan kului luvattua pidempään.

- Sarmaste lähetti minulle ja Hakolalle sähköpostin, jossa kertoi, että suojainmarkkinat Kiinassa on muuttuneet ja vaativat tarkemmat tulliselvitykset, kun kyse on sairaalakäyttöön toimitettavista maskeista. Sarmaste vakuutti, että hänellä on viisi miestä istumassa tehtaalla suojaimien päällä, että suojaimet kyllä varmasti tulevat, mies kertoi poliisitutkinnassa.

Mies kertoi kuulusteluissa myös, että Finnairilta otettiin yhteyttä lentojen siirtämisen vuoksi, sillä Kiinan hallitus halusi selvityksen asiasta ja Finnair pelkäsi maineensa puolesta.

Miehen mukaan Sarmaste toimitti tämän vuoksi Kiinassa toimivan yhtiön kirjoittaman selvityksen. Yhtiö etsi maskitoimittajia Sarmasteelle.

- Puoli maailmaa oli hengityssuojainten perässä ja niitä ei meinannut mistään saada sekä kuljetukset olivat mahdottomia. Yritimme oikeita asioita, mutta väärien ihmisten kanssa tehtiin sopimuksia, sanoi mies esitutkintapöytäkirjan mukaan.

Konetta ei saatu täyteen ja vain kolmasosa sovitusta määrästä suojaimia saapui Suomeen: vajaat 230 000 KN95-hengityssuojainta ja reilut 2 miljoonaa kirurgista maskia.

VTT:n testeissä todettiin, että hengityssuojaimet ja suu-nenäsuojukset eivät olleet sopivia sairaalakäyttöön. Niitä voitiin kuitenkin käyttää hoivayksiköissä ja kotipalveluissa.

Tämän jälkeen HVK ilmoitti purkavansa kohukaupat suurelta osin ja poliisi aloitti esitutkinnan Sarmasteen kanssa tehdyistä kaupoista.

Lue lisää:

Ylen uutisia Huoltovarmuuskeskuksen maskikaupoista

samedi 20 novembre 2021 11:34:22 Categories: Huoltovarmuuskeskus YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.