Euroopassa on edelleen jihadistista uhkaa, vaikka äärijärjestö Isisin Islamistinen kalifaatti on kukistunut Syyriassa ja Irakissa. Isis rohkaise" /> Euroopassa on edelleen jihadistista uhkaa, vaikka äärijärjestö Isisin Islamistinen kalifaatti on kukistunut Syyriassa ja Irakissa. Isis rohkaise" />

YLE


Vaikka suuret, kymmeniä tai satoja uhreja vaatineet terrori-iskut Euroopassa ovat muuttuneet pienemmiksi iskuiksi, terrorististen tekojen uhka ei ole väistynyt Euroopasta.

- Vuoden 2020 maaliskuun jälkeen olemme nähneet Euroopassa viitisentoista terrori-iskua, joissa ihmisiä on kuollut. Ranskassa murhattiin opettaja Samuel Paty viime vuoden lokakuussa, marraskuussa Wienissä ammuttiin neljä ihmistä. Iskuja on ollut myös Saksassa ja Itävallassa, listaa tänä syksynä EU:n terrorismin torjunnan koordinaattorina aloittanut Ilkka Salmi.

Salmen mukaan jihadistinen uhka on pysynyt korkealla, vaikka islamistinen valtio luhistui Syyriassa ja Irakissa.

- Edelleen riittää työtä kalifaatin perinnössä. Isis-taistelijoita on vangittuina, he myös vapautuvat joskus. Heidän perheitään on leireillä ja netissä jatkuu voimakas rohkaisu kotikutoiseen radikalismiin ja terrori-iskuihin, sanoo Salmi.

Talibanin valta Afganistanissa voi vahvistaa terrorismia myös muualla

Yhdysvallat liittolaisineen kävi Afganistanissa terrorismin vastaista sotaa parikymmentä vuotta, mutta veti joukkonsa pois elokuussa. Nyt terrorismille voi jäädä helpommin tilaa kasvaa.

- On olemassa riski, että Talibanin valtaannousu Afganistanissa avaa tietä al-Qaidan ja Isisin voimistumiselle. Tähän riskiin EU varautuu, kertoo Salmi.

Koronapandemia on lisännyt verkon merkitystä terrorismissa

lkka Salmen mukaan yksi koronapandemian vaikutus terrorismiin on ollut se, että oikeusprosessit ovat merkittävästi viivästyneet ja pitkittyneet ja radikalisoitumisen ehkäisy on ollut vaikeampaa. Muutoin pandemian vaikutus on ollut kahtalaista:

- Lyhyellä aikävälillä rajavalvonnan tiukentuminen ja matkustusrajoitukset ovat hillinneet terroristista liikehdintää ja vaikuttaneet tekijöiden kykyyn toteuttaa iskuja, arvioi Salmi.

Verkossa leviävän propagandan määrä on korona-aikana kasvanut.

- Terroristit ja väkivaltaiset ääriryhmät ovat hakeneet ja saavuttaneet näkyvyyttä globaalisti ja yhä kasvava määrä ihmisiä näkee heidän propagandaansa netissä. Jopa hyvin isot alustat kuten Facebook ovat kohdanneet vaikeuksia ja voivat olla haavoittuvia ja tulla terroristien hyväksikäyttämäksi, Salmi sanoo.

EU:n terrorismin torjunnan koordinaattori Ilkka Salmi on Ykkösaamun suorassa haastattelussa klo 10.05 TV1:ssä.

Lue lisää:

Tanska nosti syytteet Syyriasta al-Roj´n leiriltä evakuoituja naisia vastaan

Kotiäiti vai osa terroristi­järjestöä?

Saturday, November 20, 2021 10:05:00 AM Categories: YLE terrorismi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.