Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukasenka sanoi olevan täysin mahdollista, että hänen joukkonsa ovat auttaneet siirtolaisia rajan yli Puolaan." /> Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukasenka sanoi olevan täysin mahdollista, että hänen joukkonsa ovat auttaneet siirtolaisia rajan yli Puolaan." />

YLE


Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukasenka kertoo Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, että Valko-Venäjän hallituksen joukot ovat mahdollisesti auttaneet siirtolaisia Puolan rajalle.

- Pidän sitä mahdollisena. Olemme slaaveja ja meillä on hyväntahtoisuutta. Joukkomme tiesivät, että siirtolaiset ovat menossa Saksaan. Ehkä joku on auttanut heitä, Lukasenka sanoi haastattelussa.

Lukasenkan mukaan Valko-Venäjä on halunnut auttaa siirtolaisia, joiden se tiesi yrittävän Saksaan. Lukasenka kuitenkin kiisti, että Valko-Venäjä olisi houkutellut ihmisiä muiden muassa Irakista kiristääkseen Eurooppaa.

- En kutsunut heitä tänne enkä suoraan sanottuna halua heidän kulkevan Valko-Venäjän läpi, Lukasenka sanoi BBC:lle.

Euroopan unioni on syyttänyt Valko-Venäjän johtajaa Lukasenkaa siirtolaisten usuttamisesta EU-maiden rajoille.

Lue tästä lisää, kuinka merkittävää laiton rajan ylittäminen EU:n itärajoilla on ollut

Valko-Venäjän presidentin tiedottaja kertoi torstaina, että raja-alueella on arvioltaan 2 000 ihmistä. Tänä aamuna Valko-Venäjän rajavalvontaviranomaiset sanoivat, että siirtolaisleirit on tyhjennetty ja ihmiset ovat lähteneet pois raja-alueelta.

Puolan viranomaiset kuitenkin sanoivat perjantaina, että sadat siirtolaiset ovat jälleen yrittäneet ylittää Valko-Venäjän Puolan vastaisen rajan.

Kaikkiaan ryhmissä oli yli 500 ihmistä. Rajavartijoiden mukaan osa heitteli kiviä ja kyynelkaasukranaatteja viranomaisia päin.

Lue tästä Valko-Venäjän puolella rajakriisiä seuranneen kirjeenvaihtaja Erkka Mikkosen ajatuksia tilanteesta

Torstaina Valko-Venäjältä järjestettiin ensimmäinen palautuslento Irakiin sitten viime elokuun. Koneessa oli 430 ihmistä.

vendredi 19 novembre 2021 19:46:47 Categories: Aljaksandr Lukasenka YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.