Viikko sitten perjantaina Nenäpäivän suoran lähetyksen aikana kerättiin yhteensä 3 004 865 euron lahjoituspotti Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan lapsien hyväksi. Mojovassa summassa on aihetta juhlaan.

Sen sijaan se tapa, miten rahat saatiin kasaan, on taas herättänyt kriittistä keskustelua. Aiheesta puhuttiin myös Ylen mediaohjelma Viimeisessä sanassa.

Yhteiskunnallinen vaikuttaja, ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed sanoo, että kun puhumme kehitysyhteistyöstä, kaikkien olisi hyvä muistaa, että sitä tehdään yhdessä.

- Asetelma, jossa avunsaajat näytetään passiivisina ilman mitään kontekstia, vahvistaa valkoisen pelastajan näkökulmaa, Ahmed sanoo.

Valkoisen pelastajan näkökulmalla tarkoitetaan etuoikeutettua ihmisistä, joka auttaa tai pelastaa huonommassa asemassa olevaa ihmistä. Asetelman ongelmallisuus liittyy muun muassa siihen, että se saattaa ylläpitää rasistisia stereotypioita ja palvella enemmänkin auttajaa kuin autettavaa.

Globaaleihin kysymyksiin erikoistunutta aikakausilehti Maailman Kuvalehteä päätoimittava Anni Valtonen on samaa mieltä siitä, että yhteistyö loistaa Nenäpäivä-lähetyksissä poissaolollaan.

- Fokus on valkoisen ihmisen tunnereaktiossa. Sillä tietenkin yritetään saada katsojassa aikaiseksi reaktio, jonka myötä lompakko aukeaa, Valtonen sanoo.

Hänen mukaan asetelmaa olisi korkea aika muuttaa ajanmukaisemmaksi ja siten myös vastaamaan paremmin todellisuutta.

- Tilanne ei ole se, että me yksin autamme. Paikalliset ovat itse mukana auttamistyössä. Sen pitäisi myös näkyä mediassa, Valtonen summaa.

Sama tarina toistuu, vaikka muutosta on tapahtunut

Median epätasa-arvoisia valtarakenteita ylläpitävästä kurjuuskuvastosta ja sen vanhanaikaisuudesta on keskustelu jo pitkään. Nenäpäivän edustajatkin kertovat, että heillä mietitään jatkuvasti keinoja kehitysyhteistyöstä viestimiseen. Silti keskustelu kiertää kehää.

- Ongelman ydin on se, että me emme ole oikeasti ja vakavasti sanottaneet sitä, mikä ongelman ydin on, mihin se johtaa ja kuinka vakavasta asiasta on kysymys, Ahmed sanoo.

Valtosen mukaan asian kipeys ja vaikeus ovat asioita, jotka ovat jarruttaneet yhteiskunnallisen keskustelun käymistä.

- Se vaatii meiltä syvää itsereflektiota ja monen asian miettimistä uudelleen. Mutta on syytä tehdä korjausliike. Maailma ei ole enää tällainen, Valtonen sanoo.

Ongelmana valkoisen pelastajan näkökulmasta tehdyssä kehitysyhteistyöviestinnässä on Valtosen mukaan myös se ongelma, että kun sama tarina ja narratiivi vuodesta toiseen muuttuvat, ihmisille tulee helposti sellainen olo, että mikään ei ikinä muutu.

- Ja se ei pidä paikkansa! Maailma muuttuu koko ajan ja kehitystä tapahtuu meidän tuellamme ja sitä ilman. Meillä on oikeus nähdä myös se, Valtonen muistuttaa.

Monimuotoisuus lähtökohdaksi

Ujuni Ahmedin mielestä kehitysyhteistyöstä viestimisen sudenkuopat olisi mahdollista välttää siten, että monimuotoisuus ja yhteistyö otetaan lähtökohdaksi heti kampanjoiden suunnitteluvaiheessa. Hän puhuu antirasistisista työvälineistä, eli aktiivisista keinoista, joiden tarkoituksena on vähentää ja vastustaa rasismia yhteiskunnassa ja koko maailmassa.

- Diversiteetti ei saa näkyä vaan kampanjassa, vaan sen pitää olla mukana niissä pöydissä, joissa asioista päätetään. Tehdään esimerkiksi yhteistyötä diaspora-yhteisöjen kanssa. He näkevät sellaisia asioita, joita valkoinen tekijä ei näe, Ahmed sanoo.

Valtosen mielestä kehitysyhteistyökuvaston päivittäminen niin järjestöjen viestinnässä kuin mediassakin kaipaisi päivitystä myös siksi, koska suomalaisia ei pidä aliarvioida. Neljä viidestä suomalaisesta pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä asiana.

- Median tarjoaman tunnereaktion tilalla voisi olla enemmän tietoa. Annetaan paikallisten ihmisten kertoa, mitä he tekevät asioiden parantamiseksi, Valtonen sanoo.

Valtonen sanoo, että järjestöt ovat tehneet töitä sen eteen, että kehittyvien maiden kuvasto saataisiin toisenlaiseksi. Esimerkiksi nälänhädästä kärsiviä lapsia ei ole nähty mediassa enää vuosiin.

- Nyt on siirrytty voimaannuttamiseen kuvastoon, jossa näytetään iloisia ihmisiä. Ongelma on edelleen sama: meidän avullamme he ovat iloisia. Mutta ollaan toki menty eteenpäin, Valtonen sanoo.

Toimittajilla syytä itsereflektioon

Somalitaustainen Ahmed muistuttaa, että median kurjuuskuvasto voi vaikuttaa myös maahanmuuttajataustaisiin ja rodullistettuihin suomalaisiin, jotka näkevät usein näkevät itsensä mediassa vain tietynlaisessa passiivisessa avuntarvitsijan asemassa.

- Kyllähän se saa ihmisen pienentämään itseään, aiheuttaa identiteettikriisin, häpeäntunnetta ja juurettomuutta. Olen hyvässä ja etuoikeutetussa asemassa siinä, että olen päässyt näkemään itse, millaista Somaliassa on. Että se ei ole välttämättä sitä samaa kurjuutta, jota mediassa näkyy.

Valtosen mielestä median tekijöiden on syytä pysähtyä miettimään, kuka on juttujen asiantuntija ja kuka jutun ylipäänsä tekee. Jokaisen valinnan kohdalla on itsereflektion paikka.

- Mietin jokaisen jutun kohdalla: Mitä uutta tämä tuo jostain maasta tai kansanosasta? Syöttääkö tämä siihen samaan stereotypiseen koriin, vai tuleeko tässä jotain uutta? Voin työssäni yrittää laajentaa sitä maailmankuvaa valtamedian ohi. On turhauttavaa, kun sitä projektia ikään kuin sitten vesitetään.

Lue myös:

Lihakohu, Marinin some ja Afrikantähti -keskustelu? Ylen päätoimittaja Jokinen: "Ne ovat hattarauutisia - hampaita viiltelee ja harmittaa"

STT:n päätoimittaja: On väärin, että toimittajat joutuvat selittämään virkamiehille, mitkä asiat ovat julkisia - viranomaisten pitäisi tuntea laki

Suomalainen tapa kuvata koronaa on laimeaa, koska sairaalat eivät päästä mediaa teho-osastoille - HS:n kuvapäällikkö: Kuvan voimaa ei ymmärretä