Poliisin mukaan asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia ja mahdollisen pahoinpitelyrikoksen syyteoikeus on vanhentunut." /> Poliisin mukaan asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia ja mahdollisen pahoinpitelyrikoksen syyteoikeus on vanhentunut." />

YLE


Hämeen poliisi on ei aloita esitutkintaa Hämeenlinnassa sijaitsevan hoivakodin Onnikoti Omenapuun asukkaan kohtelusta. Poliisi on tehnyt esiselvityksen siitä, onko asiassa syytä käynnistää esitutkinta. Esiselvitys on koskenut Ylen MOT-ohjelman esiin nostamaa vaikeasti autistisen asukkaan kohtelua. Asian keskiössä on ollut kuva, missä ihminen on sidottuna tuoliin.

Poliisin tiedotteen mukaan asianomistajaksi katsottavan henkilön edustajilta saadun selvityksen mukaan julkisuudessa esitetyt kuvat sidotusta ihmisestä ovat vähintään viisi vuotta vanhoja. Asianomistajalla ei myöskään ole mitään vaatimuksia asian suhteen, eivätkä he halua käsitellä asiaa rikosprosessissa tai julkisuudessa.

Jos kyseessä olisi rikokseksi katsottava teko, se voisi tulla arvioitavaksi pahoinpitelyrikoksena. Pahoinpitelystä säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Syyteoikeus vanhenee siten viidessä vuodessa. Mahdollinen rikos on tältä osin vanhentunut, eikä asiassa tulla käynnistämään esitutkintaa.

Jos asiassa myöhemmin ilmenee jotakin oleellista uutta selvitystä, poliisi voi harkita esitutkinnan edellytysten olemassaoloa sen hetkisen tiedon valossa uudelleen.

Palveluntuottajien ohjaus- ja valvonta kuuluu aluehallintovirastoille ja Valviralle. Jos ne havaitsevat sellaisia puutteita palveluntuottajien toimintatavoissa tai käytetyissä välineissä, jotka vaativat esitutkintakynnyksen arviointia, tulee heidän ilmoittaa asiasta poliisille. Toistaiseksi tällaista ilmoitusta ei ole poliisin tiedotteen mukaan tehty.

vendredi 19 novembre 2021 17:24:14 Categories: YLE poliisi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.