Jos hylkäämme ihmisarvon kunnioittamisen, emme ole sen parempia kuin itsevaltaiset naapurimme, kirjoittaa Valko-Venäjän siirtolaiskriisistä raportoinut k" /> Jos hylkäämme ihmisarvon kunnioittamisen, emme ole sen parempia kuin itsevaltaiset naapurimme, kirjoittaa Valko-Venäjän siirtolaiskriisistä raportoinut k" />

YLE


Ensiksi tärkein.

Euroopan unionin rajaseudulla on ihmisiä, jotka kuolevat yrittäessään kylmissään ja nälissään päästä Valko-Venäjältä eteenpäin Puolan kautta Saksaan.

Kun tapasin neljän päivän ajan näitä lähinnä Lähi-idästä tulleita parempaa elämää etsiviä ihmisiä, aloin tuntea heidän kasvojaan.

Tuo on se 19-vuotias kurdi, joka latasi puhelintaan minun vara-akustani. Tuon toisen miehen pojalle annoin omenan, kun tämä kertoi poikansa täyttäneen edellisenä päivänä kaksi vuotta. Tuossa taas on se syyrialainen, joka osaa vähän venäjää.

Keskiviikkona Valko-Venäjä vihdoin avasi rajan lähellä sijaitsevan varastohallin suojaksi siirtolaisille. Tämä mahdollisesti pelasti yli viikon ulkosalla yöpakkasissa värjötelleiden ihmisten henkiä.

Mutta kuolonuhreilta ei ole vältytty.

Eilen torstaina puolalainen avustusjärjestö kertoi Twitterissä, että avustajat olivat löytäneet sekametsässä puolentoista kuukauden ajan piileskelleen huonokuntoisen seurueen.

Järjestön mukaan ryhmään kuulunut nainen sanoi menettäneensä vuoden ikäisen lapsensa metsässä.

Kun ajattelen näitä epätoivon vallassa toimivia ihmisiä, rintaani iskee pakahduttava tunne.

Ihmisiä Valko-Venäjän ja Puolan välisellä raja-alueella.
Lähinnä Lähi-idästä saapuneet siirtolaiset kerääntyivät suureksi leiriksi Puolan ja samalla Euroopan unionin rajalle marraskuun alkupuolella.Erkka Mikkonen / Yle

Sitten toiseksi tärkein.

Valko-Venäjä haluaa, että minä ja yleisöni koemme tämän saman pakahduttavan tunteen.

Kyse on erittäin kyynisestä operaatiosta.

Valko-Venäjä on houkutellut siirtolaisia maahansa myöntämällä viisumeita, järjestämällä matkoja sekä opastamalla ja jopa painostamalla ihmisiä rajan yli Euroopan unioniin.

Maan turvallisuusjoukot pahoinpitelevät ja ryöstävät siirtolaisia samalla, kun muulle maailmalle näytetään kuvia soppatykeistä.

Kun eilen saavuin Minskin lentoasemalle kysymään ensimmäisellä palautuslennolla Irakiin lähetettyjen ihmisten tuntemuksia, paikan päällä tehtiin ensin kaikki voitava, jotta en olisi päässyt juttelemaan heidän kanssaan.

Valko-Venäjä ei halunnut ketään häiritsemään kertomusta, jonka mukaan kaikki irakilaiset palasivat vapaaehtoisesti kotimaahansa.

Meneillään on propagandakampanja. Valko-Venäjä yhdessä Venäjän kanssa väittävät nyt Euroopan unionin käyttävän siirtolaisia hyväkseen hybridisodan välineenä, kun ihmisten pääsy estetään Puolaan.

Todellisuudessa idästä yritetään horjuttaa siirtolaisten avulla Euroopan unionin yhtenäisyyttä.

Englanninkielisen The Minsk Times -sanomalehden kannessa katsoo nappisilmäinen siirtolaistyttö. Valko-Venäjän valtion asiaa ajavan lehden otsikko huutaa, että Puolan rajalla heikoin kärsii eniten. Kaiken kyynisyydenkin keskellä tämä on täysin totta.

Siirtolaisista on tullut heitteille jätettyjä pelinappuloita, joiden kohtalo ei tunnu kiinnostavan ketään. Jos me hylkäämme ihmisarvon kunnioittamisen, emme ole sen parempia kuin itsevaltaiset naapurimme.

Lisää aiheesta:

Grafiikat kertovat: Liikenne EU:n itärajalla räjähti kesällä - silti itäinen reitti on yhä vähiten käytetty tie Eurooppaan

"Poliisi toi meidät hotellista väkisin" - Ylen kirjeenvaihtaja tapasi Minskin lentokentällä vastahakoisia Irakiin palaajia

"Olemme Valko-Venäjän hallituksen ase" - Ylen kirjeenvaihtajan tapaama siirtolainen sanoo, että Valko-Venäjä ei päästä Puolan rajalla olevia poistumaan

Ylen kirjeenvaihtaja Valko-Venäjän rajalla: Siirtolaiset kertovat turhautumisestaan ja Puolan kovista toimista

Ylen kirjeenvaihtaja kertoo Valko-Venäjän pakottaneen siirtolaisia rajanylityspaikalle

Yle tapasi Pohjois-Irakissa salakuljettajan, joka kertoi, miten ihmisiä viedään vaivihkaa rajojen yli Euroopassa - "Tiedämme, mistä mennä"

vendredi 19 novembre 2021 17:33:13 Categories: Valko-Venäjä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.