STT

Liikemies Onni Sarmasteelle ei syytettä maskikaupoista HVK:n kanssa - "HVK tulee joka tapauksessa vaatimaan Sarmasteelta, tämän yhtiöltä ja liikekumppanilta maksettua kauppasummaa"

STT - logo STT 19.11.2021 13:02:36 STT
Huoltovarmuuskeskus ja Sarmasteen yhtiö tekivät viime vuoden maaliskuussa sopimuksen, jolla hankittiin hengityssuojaimia noin viidellä miljoonalla eurolla. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Johanna Latvala

Liikemies Onni Sarmastetta vastaan ei nosteta syytettä törkeästä petoksesta maskikaupoissa, kertoo Syyttäjälaitos.

Kyse on Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) ja Sarmasteen yhtiön välillä viime vuoden maaliskuussa tehdystä sopimuksesta, jolla hankittiin hengityssuojaimia noin viidellä miljoonalla eurolla. Sarmasteen ja toisen henkilön on epäilty tahallaan erehdyttäneen HVK:n edustajaa sellaisista seikoista, joilla on ollut ratkaiseva merkitys päätöksen tekemisessä.

Syyttäjän mukaan syytettä ei nosteta, koska esitutkinnan perusteella ei ole ollut todennäköisiä syitä epäillä henkilöitä rikoksesta.

HVK tiedotti, että syyttäjän päätökseen perehdytään ja mahdollisista jatkotoimista tehdään arvio.

- HVK tulee joka tapauksessa vaatimaan Sarmasteelta, tämän yhtiöltä ja liikekumppanilta maksettua kauppasummaa ja muita liitännäisiä kustannuksia, tiedotteessa sanotaan.

HVK:n mukaan toimitetut suojaimet eivät vastanneet sovittua.

- HVK teki Sarmasteen yhtiön kanssa kaupat kirurgisista maskeista ja hengityssuojaimista maaliskuussa 2020, jolloin terveydenhuollon suojaimia oli vaikeasti saatavilla. Toimitetut suojaimet todettiin niille asetettuja vaatimuksia vastaamattomiksi, eivätkä ne vastanneet sovittua.

Marraskuun alussa Syyttäjälaitos tiedotti, että myös kolme HVK:n entistä johtajaa välttyy syytteiltä maskikaupoissa. Entistä toimitusjohtajaa Tomi Lounemaa, hallintojohtaja Asko Harjulaa ja osastonjohtaja Jyrki Hakolaa epäiltiin luottamusaseman väärinkäytöstä liittyen HVK:n tekemään suojainhankintaan. Kaupoista nousi kohu, kun paljastui, etteivät maskit sovellu sairaalakäyttöön.

Syyttäjälaitoksen mukaan ei ole todennäköisiä syitä epäillä entisiä johtajia rikoksesta.

Louneman mukaan HVK asetettiin suojainvälinehankinnoissa käytännössä mahdottoman tehtävän eteen, kun tyhjiksi ostetuilta kansainvälisiltä markkinoilta olisi pitänyt erittäin nopealla aikataululla hankkia suojavälineitä terveydenhuollon henkilöstön suojaamiseksi koronavirukselta.

vendredi 19 novembre 2021 15:02:36 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.