Keski-Suomeen on syntymässä tuulipuistojen keskittymä. Pihtiputaa otti suopean kannan tuulivoimaan, sillä se tuo euroja kunnan kassaan." /> Keski-Suomeen on syntymässä tuulipuistojen keskittymä. Pihtiputaa otti suopean kannan tuulivoimaan, sillä se tuo euroja kunnan kassaan." />

YLE


Pihtiputaan Ilosjoen tuulivoimapuistossa seitsemän myllyä jauhaa sähköä verkkoon täydellä teholla. Puisto valmistui kuukauden etuajassa, mutta matka tähän päivään on ollut pitkä. Päätös alueen kaavoittamisesta tuulivoimalle tehtiin kahdeksan vuotta sitten.

- Ilmapiiri oli todella kriittinen, kun puhuttiin uudesta asiasta. Nyt kun on nähty mitä se on käytännössä, niin pelot ovat ehkä vähentyneet tulevia hankkeita ajatellen, sanoo Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen.

Muutos suhtautumisessa tuulimyllyihin näkyy muun muassa siinä, että kaksi viimeisintä tuulivoimakaavaa on hyväksytty kunnanhallituksessa yksimielisesti.

Tuulivoimaturbiineja metsässä.
Ilosjoen 30 megawatin tuulipuistossa on 7 voimalaa.Simo Pitkänen / Yle

Mutta mitä sanovat kuntalaiset?

Pihtiputaan kylänraitilla tavattu Raija Turpeinen kertoo, että Ilosjoen uudet myllyt näkyvät hyvin hänen pihalleen.

- Eivät ne minua ole häirinneet. En ole kuullut mitään melua tuulivoimaloista, mutta Nelostieltä kyllä kuuluu. Tuntuu, että ikkunat helisevät kun Kiitolinja menee ohi, hän toteaa.

Tapani Mannila jonottaa vuoroaan torikauppiaan luo. Hän sanoo, että kylällä kuulee monenlaisia mielipiteitä.

- Toiset on vastaan ja toiset ei. Minusta tuntuu, että sen joka ei ymmärrä tämän asian päälle, on turha vastustaa sellaista, mistä on meille jotakin hyötyä.

Kilpajuoksu parhaista alueista

Tällä hetkellä Pihtiputaalle on suunnitteilla Ilosjoen tuulipuiston lisäksi vielä neljä muuta tuulivoima-aluetta.

Tuulivoimarakentaminen on siirtymässä Pohjanmaalta itään päin, sisämaahan.

- Pohjanmaan alueet alkavat olla rakennettuna, ja kiinnostus kohdistuu nyt tänne. Meillä on paljon asumattomia alueita, toteaa Kinnunen.

Pohjoisessa Keski-Suomessa puhaltavat myös hyvät tuulet, ja se on näkynyt Pihtiputaan kunnantalolla.

- Näitä tuulivoimaan liittyviä yhteydenottoja on ollut tänä vuonna todella paljon, vertaisin sitä kultakuumeeseen, sanoo Kinnunen.

Ari Kinnunen
"Toki maisemat muuttuvat myllyjen rakentamisen myötä, mutta se on sellaista kestävää kehitystä, mitä kunnassa halutaan viedä eteenpäin" sanoo Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen.Simo Pitkänen / Yle

Kunnanjohtajan mukaan tuulivoimayhtiöt ovat käyneet puhuttamassa maanomistajia ja käyvät kilpailua vuokrasopimuksista heidän kanssaan.

- Kunta noudattaa aika pitkälle maanomistajien tahtoa, kenen kanssa kaavoitusta lähdetään viemään eteenpäin, hän toteaa.

Kinnunen pitää tärkeänä, että tuulivoimahankkeet ottaisivat kunnan mukaan keskusteluihin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä kunnalla on kaavoitusmonopoli, eli päättää mitä minnekin rakennetaan.

Myllyt jauhavat euroja kunnan kassaan

Jos kaikki tällä hetkellä Pihtiputaalle suunniteltavat tuulivoimahankkeet toteutuisivat sellaisenaan, voisi seudulla pyöriä tulevaisuudessa yhteensä 140 tuulimyllyä.

- Paikallinen yritys KSBR on markkinajohtaja tuulivoimainfran rakentamisessa. Työllisyysvaikutuksen lisäksi konkreettinen vaikutus kunnalle on myllyistä maksettava kiinteistöverotulo, sanoo Kinnunen.

Tuulivoimalaitoksia metsässä.
Ilosjoen tuulipuisto tuo vuodessa reilu 200 000 euroa kiinteistöverotuloja Pihtiputaan kunnalle.Simo Pitkänen / Yle

Pihtiputaalla on laskettu, että yksi tuulimylly tuo kunnalle 30 000 euroa vuodessa.

Sata tuulimyllyä tuottaisi kolme miljoonaa euroa lisää rahaa kunnan palvelujen järjestämiseen.

- En usko että ne kaikki 140 toteutuvat, mutta jos kymmenen vuoden tähtäimellä puhuttaisiin useista kymmenistä myllyistä, olisin tyytyväinen, sanoo Kinnunen.

vendredi 19 novembre 2021 12:52:00 Categories: YLE tuulipuistot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.