Soundi

"Mies joka kuvasi 1970-luvun" on poissa - ikonisten levyjen kansikuvista tuttu Mick Rock on kuollut

Soundi - logo Soundi 19.11.2021 09:50:20 Pop Media

Valokuvaaja Mick Rock on kuollut, kerrotaan miehen sosiaalisen median kanavissa. Musiikkipiireissä huomattavan tunnettu valokuvaaja menehtyi eilen 18. marraskuuta 72-vuotiaana. Kuolinsyytä ei ole julkistettu.

"Mick oli paljon enemmän kuin 'Mies joka kuvasi 1970-luvun'. Hän oli runoilija valokuvaajan asussa - todellinen luonnonvoima, joka käytti päivänsä juuri niiden asioiden äärellä, joita hän rakasti", ilmoituksessa kerrotaan.

"Hän oli myyttinen hahmo, jollaista ei nähdä enää koskaan. Älkäämme surko tätä menetystä, vaan ennemmin juhlistakaamme Michael David Rockin upeaa elämää ja ainutlaatuista uraa."

Lisänimensä mukaisesti 1970-luvulla maineensa luonut Rock muistetaan Queenin, Blondien, Sex Pistolsin, Ramonesin ja kymmenien muiden kokoonpanojen kuvaajana. Erityisesti hän työskenteli David Bowien kanssa tämän glam-vuosina. Rockin töitä ovat esimerkiksi Lou Reedin Transformerin, Iggy Pop and the Stoogesin Raw Powerin ja Queenin Sheer Heart Attackin kansikuvat. Myöhemmin hänen kameransa eteen ovat asettuneet muun muassa Miley Cyrus, The Killers, Snoop Dogg ja Daft Punk.

Lue alkuperäinen suruviesti alta:

Aiheeseen liittyvä Facebook-julkaisu

vendredi 19 novembre 2021 11:50:20 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.