Tampereen areena järjestää perjantaina aamupäivällä tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan uusia tietoja areenasta. Uutta sponsorinimeä on odotettu" /> Tampereen areena järjestää perjantaina aamupäivällä tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan uusia tietoja areenasta. Uutta sponsorinimeä on odotettu" />

YLE


Tampereen areenan uuden sponsorin nimen odotetaan selviävän tänään.

Areena järjestää perjantaina aamupäivällä tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan merkittäviä uutisia areenan tulevaisuudesta ja yhteistyökumppaneista.

Yle lähettää infon suorana. Toimittaja Kai Pohjanen seuraa areenalla tapahtumia.

Areenayhtiön piti ensin olla kaupalliselta nimeltään Uros Live. Ensin julkistettu nimisponsori Uros joutui kuitenkin vakaviin talousvaikeuksiin, joista nousi suuri kohu tänä syksynä. Velkojat ovat perineet lainoja takaisin oikeusteitse.

Mainehaitan takia areenayhtiö katkaisi nimisponsoroinnin lokakuussa ja areeena alettiin kutsua virallisesti Tampereen Kannen areenaksi.

Siitä saakka on odotettu uutista, mikä on yhtiön uusi nimisponsori.

Areena aukeaa 15. joulukuuta eli sponsorikysymys selviää nyt hyvissä ajoin ennen avajaisia.

Jääkiekon MM-kisat areenassa

Aiemmin areenayhtiön toimitusjohtaja Marko Hurme arvioi, että talo saattaa avautua ennen nimisponsorin selviämistä.

Yle pääsi ensimmäisenä mediana näyttämään hallin sisätiloja suorassa lähetyksessä marraskuun alussa.

Ensimmäiset jääkiekon paikallispelit hallissa pelataan jo joulukuun alussa.

Ensi keväänä areenalla järjestetään jääkiekon MM-kisat. Tampereella pelataan kaikki Leijonien pelit ja muut tärkeät ottelut.

Yle käyttää areenasta jatkossakin nimitystä Tampereen areena. Kaupallisen sponsorin nimeä ei käytetä rakennusten nimissä, koska nimi voi vaihtua. Vastaava käytäntö on Ylellä muissa Suomen kaupungeissa.

Lue lisää:

Tampereen areenan sponsorikuvioihin merkittävä käänne - Areena-yhtiö järjestää perjantaina tiedotustilaisuuden

Uros on nimenä häipynyt Tampereelta nopeasti, toimitusjohtaja: "Kylttiä ei ollut"

vendredi 19 novembre 2021 11:30:00 Categories: Tampereen areena YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.