Ilta Sanoma

Myräkän jälkeen on luvassa lumisateita.

Lunta on luvattu jopa eteläiseen Suomeen.

Lunta on luvattu jopa eteläiseen Suomeen. Kuva: Sirpa Räihä / HS, Antti Hämäläinen

Syysmyräkkä riepottelee läntistä Suomea perjantain ja lauantain aikana. Ilmatieteen laitos on antanut myrskyvaroituksen läntisille merialueille perjantain ja lauantain väliseksi yöksi.

Forecan ennusteen mukaan kovimmat tuulennopeudet mitataan lounaisilla merialueilla.

- Näillä alueilla on todennäköistä, että tuulen voimakkuus nousee myrskyksi asti ja kovimmat puuskat voivat olla paikoin 30 m/s tienoilla, Forecan meteorologi Anna Latvala sanoo tiedotteessa.

Myräkän lopullinen luonne riippuu kuitenkin Latvalan mukaan matalapaineen tarkasta reitistä. Voimakkaimman tuulen alue on melko pieni ja liikkuu nopeasti ohi.

Matalapaineen reitistä riippuen tuuli voi olla navakkaa maa-alueillakin. Lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla tuulen nopeus puuskissa voi olla jopa 15-20 metriä sekunnissa, kertoo Ilmalaitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen.

Sisämaassakin tuulen nopeus voi olla maan läntisissä osissa ja Uudellamaalla jopa kymmenen metriä sekunnissa.

Parviainen kehottaa pitämään ajokeliä silmällä lähipäivinä. Ilmatieteen laitos on antanut kelivaroituksen, joka ulottuu etelästä Keski-Suomeen asti.

Perjantai-illan ja yön sateiden olomuoto on edelleen vaikeasti ennustettavissa, Parviainen sanoo.

Etelässä sade on Parviaisen mukaan vetistä, mutta Tampereen, Seinäjoen, Vaasan ja Jyväskylän akselilla lumisempaa sadetta voi kertyä enimmillään 4-7 senttiä.

- Siellä ollaan kuitenkin plussalla maan pinnassa, eli taivaalta tuleva lumi on sulamistilassa. Ei noilla määrillä kyllä lähdetä hiihtämään.

Lauantaipäivän aikanakin tuuli voi olla vielä navakkaa, mutta sää on enimmäkseen poutainen. Lunta voi tulla muutamia senttejä Kaakkois-Suomessa.

- Päivällä lännestä puhaltaa melko navakka tuuli, joka synnyttää föhn-ilmiön, ja silloin mennään kunnolla plussalle, Parviainen sanoo.

Lämmin tuuli voi nostaa päivälämpötilan yli viiden asteen maan lounaisosissa.

- Idässä tulee vielä sateen rippeitä, ja Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa osa sateista voi tulla ihan lumisenakin.

Sunnuntaina sää kylmenee. Sakeitakin lumisateita saataneen Etelä- ja Keski-Suomea myöten.

- Kun pohjoisvirtaus käy, sade on lähes varmasti jo lunta, Jani Parviainen linjaa.

Ilta Sanoma
vendredi 19 novembre 2021 04:24:00 Categories: Ilta Sanoma Uutiset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.