Liittokansleri Angela Merkel kokoustaa parhaillaan Saksan osavaltioiden johtajien kanssa toimista uusimman tartunta-aallon taltuttamiseksi. " /> Liittokansleri Angela Merkel kokoustaa parhaillaan Saksan osavaltioiden johtajien kanssa toimista uusimman tartunta-aallon taltuttamiseksi. " />

YLE


Saksassa on jälleen todettu uusi päiväkohtainen ennätys koronatartuntojen määrässä. Vuorokauden aikana on raportoitu yli 65 000 tartuntaa, kertoi kansanterveydestä vastaava Robert Koch -instituutti (RKI) tänään torstaina.

Tartuntaluvut ovat olleet Saksassa viime viikkoina jyrkässä nousussa.

RKI:n johtajan Lothar Wielerin mukaan tartuntoja voi todellisuudessa olla jopa kolme kertaa enemmän kuin viralliset luvut kertovat.

Wieler peräänkuulutti nopeita toimia ja varoitti erittäin huonosta joulusta, jos suuntaa ei muuteta.

Kriisin keskellä koronatoimista on syntynyt Saksassa poliittista erimielisyyttä.

Liittokansleri Angela Merkel kokoustaa parhaillaan Saksan osavaltioiden johtajien kanssa toimista uusimman tartunta-aallon taltuttamiseksi. Harkinnassa on muun muassa koronapassin vaatiminen joukkoliikenteessä ja työpaikoilla.

Juuri ennen keskusteluja parlamentissa äänestettiin lakialoitteesta uusien toimien käyttöönottoa varten. Saksan seuraavan hallituksen muodostamisesta neuvottelevat sosiaalidemokraatit, vihreät ja liberaalit kuitenkin laativat uuden lakiehdotuksen, joka korvaisi ensi viikolla päättyvän nykyisen lainsäädännön. Paketti runtattiin alahuoneessa läpi näiden puolueiden äänillä, mutta CDU tukipuolueineen uhkasi pysäyttää sen ylähuoneessa.

Kristillisdemokraatit pitävät uutta lakiehdotusta nykylakia heikompana, koska se vie osavaltioilta mahdollisuuden esimerkiksi koulujen sulkemiseen. Demarit, vihreät ja liberaalit puolestaan syyttivät CDU:ta siitä, ettei se ole hallituksessa saanut tartuntoja kuriin.

Niiden lakiehdotuksessa ilman koronapassia ei olisi asiaa esimerkiksi kulttuuri- ja urheilutapahtumiin, ravintoloihin ja baareihin.

jeudi 18 novembre 2021 18:39:15 Categories: Saksa YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.