MTV

Mies avasi tulen poliiseja kohti Seinäjoen rautatieasemalla - syyttäjä vaatii rangaistusta neljästä murhan yrityksestä

MTV - logo MTV 18.11.2021 16:47:48 MTV UUTISET-STT

Syyttäjä vaatii Seinäjoen rautatieasemalla kesäkuussa poliiseja kohti ampuneelle miehelle ainakin yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta muun muassa neljästä murhan yrityksestä.

Lain mukaan väkivallan kohdistuessa poliisiin rikosnimikkeenä on lähtökohtaisesti murhan yritys.

Lisäksi syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta kahdesta tapon yrityksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta.

Asian käsittely alkoi tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Syytteessä mainitut tapahtumat tapahtuivat kesäkuun 6. päivänä.

Poliisille tuli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilmoitus asemalla liikkuvasta miehestä, jolla oli nähty ase kädessä.

Syyttäjän mukaan mies oli istunut rautatieaseman raiteille johtavan alikulkutunnelin rappusilla varustautuneena ladatulla pistoolilla. Hän ampui ensin paikalle saapunutta naista ja miestä kohti. Luoti ei ollut kuitenkaan osunut heihin.

Tämän jälkeen poliisit saapuivat paikalle ottamaan miestä kiinni. Kun poliisit olivat lähestyneet miestä, tämä oli ampunut yhden laukauksen kohti heitä, syyttäjä sanoo. Luoti ei osunut poliiseihin.

-?Syytetty on tämän jälkeen osoitellut aseella poliisien suuntaan ja ilmoittanut poliiseille, että jos poliisit tulevat alikulkutunneliin, niin hän ampuu, syyttäjä kirjoitti oikeudelle toimittamassaan haastehakemuksessa.

Yksi poliiseista siirtyi tämän jälkeen rappusten yläpäähän, jossa mies ampui yhden laukauksen tätä kohti. Luoti ei tälläkään kertaa osunut poliisiin.

Poliisit saivat lopulta miehen neuvottelemalla ja pippurisumutinta käyttämällä luopumaan ampuma-aseestaan ja antautumaan.

Tapahtumien vuoksi poliisi eristi aseman, ja myös junaliikenne pysäytettiin hetkellisesti.

jeudi 18 novembre 2021 18:47:48 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.