Mies oli yhteydessä vuosien 2016-2020 aikana satoihin alaikäisiin sosiaalisen median kautta. Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset ovat kasv" /> Mies oli yhteydessä vuosien 2016-2020 aikana satoihin alaikäisiin sosiaalisen median kautta. Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset ovat kasv" />

YLE


Turussa tutkinnassa ollut laaja lapsiin kohdistuva seksuaalirikoskokonaisuuden esitutkinta on valmistunut, kertoo poliisi.

Lounais-Suomen poliisin mukaan noin 40-vuotiaan satakuntalaisen miehen epäillään syyllistyneen kaikkiaan 81 lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai lapsen houkuttelemiseen seksuaaliseen tekoon.

Miehen epäillään myös jakaneen haltuunsa saamaa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa materiaalia.

Uhrien ikäjakauma on 10-15-vuotta ja heitä on ympäri Suomea. Teot ovat tapahtuneet useissa eri sosiaalisen median palveluissa vuosien 2016 ja 2020 välisenä aikana.

Vain yksi uhreista otti yhteyttä poliisiin

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että epäilty on vuosien aikana ollut yhteydessä satoihin alaikäisiin sosiaalisessa mediassa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Alaspää muistuttaa, että seksuaalirikokset ja varsinkin sosiaalisessa mediassa tapahtuvat seksuaalirikokset ovat usein piilorikollisuutta.

- Tämänkin kokonaisuuden osalta vain yksi uhri oli asiassa yhteydessä poliisiin ja vain muutama oli kertonut asiasta jollekulle toiselle henkilölle, Alaspää kertoo tiedotteessa.

Poliisin paljastavalla tutkinnalla löydettiin uhreja, jotka eivät olleet pystyneet puhumaan asiasta kenellekään. Uhreille on tarjottu esitutkinnan aikana apua, ja kaikki apua tarvitsevat on ohjattu avun piiriin.

Seksuaalirikokset lisääntyneet viime vuodesta

Lounais-Suomen poliisilaitos on viimeisen parin vuoden aikana tehostanut paljastavaa seksuaalirikostutkintaa.

Paljastavassa tutkinnassa on tehty työtä verkossa tapahtuvien lasten hyväkäyttöjen paljastamiseksi. Lisäksi poliisi on aktiivisesti kaivanut esiin reaalimaailmassa tapahtuneita hyväksikäyttöjä, jotka ovat saaneet alkunsa verkosta.

Lounais-Suomen poliisi kertoo, että sen tiedossa olevat seksuaalirikokset ovat kasvussa. Tänä vuonna rikoksia on kirjattu 39 prosenttia enemmän kuin tammi-lokakuussa 2020.

- Seksuaalirikosten määrän lisääntymistä selittää osittain se, että pelkällä paljastavalla tutkinnalla on löydetty viimeisen parin vuoden aikana yli 200 seksuaalirikoksen uhriksi joutunutta lasta, jotka eivät ole kertoneet asiasta kenellekään, Alaspää sanoo poliisin tiedotteessa.

jeudi 18 novembre 2021 16:47:26 Categories: YLE lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.