Ravuista täyttyneitä teitä on suljettu. Muutto alkaa sadekauden ensimmäisten sateiden aikaan." /> Ravuista täyttyneitä teitä on suljettu. Muutto alkaa sadekauden ensimmäisten sateiden aikaan." />

YLE


Useita teitä on suljettu Australiaan kuuluvalla Joulusaarella, jossa saaren keskiosassa elävät punaiset ravut ovat aloittaneet jokavuotisen lisääntymismatkansa kohti merta.

Rapuja on suojeltu teiden sulkemisen lisäksi rapusillan avulla. Muutto alkaa joka vuosi sadekauden ensimmäisen sateen aikaan, joka sijoittuu yleensä loka-marraskuulle. Miljoonat eri puolilla saarta asuvat ravut jättävät tuolloin kotinsa ja suuntaavat kohti merta parittelu- ja kutemishommiin.

Parittelun jälkeen urokset lähtevät kotimatkalle ja naaraat jäävät parin viikon ajaksi munimaan merelle. Naarasrapu voi tuottaa jopa 100 000 munaa.

Joulusaari sijaitsee Australian luoteispuolella noin 1 400 kilometrin päässä rannikosta.

Lue lisää:

Rapuralli alkoi taas ja kesän saaliista ennakoidaan hyvää - lämmenneet järvivedet vaikuttavat myös ravustukseen

Eläinsuojelujärjestö jättäisi rapujen elävältä keittämisen, harrastaja toivoo käyttöön yleisesti hyväksyttyä menetelmää

Sri Lankan rantoja uhkaa historian suurin ympäristökatastrofi - palava muovi tappanut jo kaloja ja kilpikonnia

jeudi 18 novembre 2021 16:27:37 Categories: Australia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.