Ilta Sanoma

Väylävirasto on selvittänyt kansalaisten käsityksiä tieverkon kunnosta.

Suomen maanteitä kulkiessa voi nähdä tällaisiakin paikkauksia.

Suomen maanteitä kulkiessa voi nähdä tällaisiakin paikkauksia. Kuva: Pete Aarre-Ahtio

Tyytyväisyys maanteiden kuntoon on kokonaisuutena noussut tänä vuonna viimevuotisesta, ilmoittaa Väylävirasto.

Tieverkon taso näyttäisi kuitenkin jakautuvan entisestään: tienkäyttäjien tyytyväisyys sorateiden kuntoon laski selvästi.

Entistä paremman kokonaisarvion teiden tilasta antoivat sekä yksityishenkilöt että raskaan liikenteen kuljettajat. Tyytyväisimpiä tienkäyttäjät olivat pääteiden kuntoon. Lisäksi alemman verkon päällysteiden tilan katsottiin parantuneen hieman.

-?Päällystimme viime vuonna yli 4?000 kilometriä maanteitä. Uskon, että nuo panostukset näkyvät nyt, Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman arvioi nettipaneelin tuloksia tiedotteessa.

Lue lisää: Suomen kuntien 30 km/h -rajoitusten kattavuudessa on valtavia eroja - Helsinki ei olekaan yllättäen ykkönen

Pyöräilyn olosuhteiden ja tietyömaiden järjestelyjen suomalaiset katsoivat pysyneen samalla tasolla kuin viime vuonna. Lievää laskua oli tyytyväisyydessä liikennemerkkien kuntoon, kasvillisuuden niittoon ja pusikoiden raivaukseen.

Lue lisää: Ylinopeudet vähenivät, kun katuun maalattiin taideteos

Ilta Sanoma
jeudi 18 novembre 2021 16:09:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.