Ilta Sanoma

Päivä tarjoaa iloisia yllätyksiä, rapu!

Kuva: Shutterstock

Hoida tekemättömiä asioita pois alta. Tänään kannattaa olla aikaisin liikkeellä ja ottaa vastaan kaikki tarjolla oleva apu. Ilmassa on romantiikkaa.

Olet tänään tehokkaimmillasi yksin toimiessasi. Saat tilaisuuden oppia uutta ja edistää projektia, joka on lähellä sydäntäsi. Pysy kohtuudessa kaikessa, mihin ryhdyt.

On hyvä hetki hiljentyä järjestelemään paikkoja uuteen uskoon. Lahjoita tarpeettomaksi käynyttä tavaraa eteenpäin ja nauti sen jäljiltä tyhjentyneestä tilasta.

On aika tarkastella kriittisesti prioriteettejasi. Kuunteleminen ja vastaanottavaisuus ovat hyvä juttu, mutta älä anna kenenkään päättää puolestasi, mikä juuri sinulle on tärkeintä.

Käytä mielikuvitustasi tänään kaikessa, mihin ryhdyt. Luova ote vie sinut kohti yllättävämpiä ja kiinnostavampia ratkaisuja kuin vanhojen kaavojen toistaminen.

Kiinnitä huomiota siihen, mistä ympärilläsi puhutaan. Kerää tietoa ja vedä johtopäätöksiä vasta sen pohjalta. Pelkkä aavistus tuskin kantaa sinua oikeaan suuntaan.

Satsaa hyvinvointiisi parhaaksi katsomallasi tavalla. Se voi merkitä ylimääräisistä työtehtävistä kieltäytymistä tai ryhtiliikettä liikuntatottumuksiisi. Kuuntele itseäsi.

Hoida sovitut jutut pois päiväjärjestyksestä. Lähipiirissäsi on meneillään jotain, mikä kaipaa huomiotasi. Neuvonantajan rooli lankeaa nyt helposti sinulle.

Muutokset vievät sinua oikeaan suuntaan. Pidä mielesi avoimena ja ole valmis joustamaan alkuperäisestä suunnitelmastasi. Päivä tarjoaa iloisia yllätyksiä.

Varmista, että tietosi pitävät paikkansa. Sinulla saattaa olla nyt kiire vetää johtopäätöksiä, vaikka faktasi ovat vielä hataralla pohjalla. Käänny asiantuntijan puoleen tarvittaessa.

Ota yhteyttä ihmisiin, jotka jakavat ajatusmaailmasi. On hyvä hetki ideoida ja puntaroida yhdessä tulevaa. Ihmissuhderintamalle on luvassa onnellisia sattumia.

Kiinnitä huomiota yhteen asiaan kerrallaan. Huolellinen suunnittelu on kaiken hyvän lähtökohta. Ole aikaisin liikkeellä ja valmistaudu henkisesti kohtaamaan kilpailua.

Ilta Sanoma
jeudi 18 novembre 2021 08:00:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.