STT

Google alkaa maksaa uutistoimisto AFP:n sisällöistä Euroopassa

STT - logo STT 18.11.2021 04:27:52 STT
Sopimukseen kuuluu myös AFP:n Googlelle tuottama faktantarkastusohjelma. LEHTIKUVA / AFP

AFP

Digijätti Google alkaa maksaa ranskalaisen uutistoimisto Agence France-Pressen (AFP) verkkosisällöistä Euroopassa.

Osapuolet ovat tehneet viisivuotisen sopimuksen, jossa Google maksaa korvauksia AFP:n kuudella kielellä tuottamista uutis- ja mediasisällöistä.

Sopimukseen kuuluu myös AFP:n Googlelle tuottama faktantarkastusohjelma.

Sopimus liittyy vuonna 2019 säädettyyn EU:n tekijänoikeusdirektiiviin, jonka tavoitteena on ollut päivittää tekijänoikeuslainsäädäntöä internetaikaan. Ranska pani direktiivin toimeen samana vuonna ensimmäisten maiden joukossa.

AFP:n ja Googlen sopimus on ensimmäinen EU:n direktiivin johdosta tehty sopimus uutistoimiston kanssa.

Google teki tämän vuoden tammikuussa kolmivuotisen puitesopimuksen ranskalaisten medioiden tekijänoikeuskorvauksista. Ranskan kilpailuviranomainen antoi kuitenkin heinäkuussa Googlelle 500 miljoonan euron sakot syyttäen Googlea siitä, ettei yhtiö ole neuvotellut vilpittömästi mediayhtiöiden kanssa EU:n tekijänoikeussääntöjen noudattamisesta.

Lokakuussa myös sosiaalisen median yhtiö Facebook ilmoitti alkavansa maksaa tekijänoikeuskorvauksia joukolle ranskalaislehtiä. Facebook aikoo avata oman uutispalvelunsa Facebook Newsin Ranskassa vuoden 2022 alussa.

jeudi 18 novembre 2021 06:27:52 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.