Inarinsaamelainen Rauni Mannermaa kävi koulunsa asuntolassa, kuten muutkin saamelaislapset sotien jälkeen. Asuntoloissa asuttiin pitkiä aikoja kaukana kotoa. Niissä saamen kielen puhuminen oli usein kielletty, eikä saamelaisuutta pidetty muutenkaan arvossa.

Kolttasaamelainen Heini Wesslin puolestaan on asuntolasukupolven jälkeläinen, eikä hän oppinut koltansaamea kotona.

Wesslinin ja Mannermaan kertomukset ja kokemukset ovat monille saamelaisille tuttuja. Historian tapahtumat, jotka koskettavat nyt myös jälkipolvia, olisivat nykypäivänä törkeitä vääryyksiä. Nyt saamelaisten sekä historiassa että nykyään kokemia vääryyksiä tullaan käsittelemään komission avulla.

Historiallinen saamelaisten ja Suomen valtion välinen totuus- ja sovintokomissio on aloittamassa työnsä vuosien valmistelun jälkeen. Komission tulee laatia työstään raportti 30.11.2023 mennessä. Ennen tätä edessä on kuitenkin mittava työ.

Komission tehtävä on arvioida saamelaisten kokemaa historiallista ja nykyistä syrjintää sekä oikeuksien loukkauksia.

Tarkoitus on myös selvittää, miten syrjintä, valtion sulauttamispolitiikka sekä oikeuksien loukkaukset vaikuttavat saamelaisiin ja saamelaisyhteisöön nykyään.

Komission tulee myös ehdottaa, miten saamelaisten ja Suomen valtion yhteyttä voitaisiin edistää.

Kokemuksia ja odotuksia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin, mutta niitä värittää yhteinen historia.

Lapsen tulo sai Heini Wesslinin palaamaan kotiin

Kolttasaamelainen Heini Wesslin asuu Sevettijärvellä Inarin kunnan koillisosassa. Sevettijärvellä on vahva kolttayhteisö, ja sen kulttuuri ja kieli ovat kiinteä osa Wesslinin arkea. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut.

Wesslinin ollessa 6-vuotias perhe muutti vanhempien kotikylästä Sevettijärveltä Utsjoelle, jossa hän kävi koulunsa ylioppilaaksi asti. Vaikka Utsjoki on saamelaisalueella, se ei ole kolttasaamelaisten kotiseutua. Sen vuoksi Wesslin ei oppinut kolttasaamelaisista ja kolttasaamelaisesta kulttuurista koulussa.

Myöhemmin elämä vei hänet Helsinkiin, Inariin ja Rovaniemelle. Lopulta 12 vuotta sitten hän palasi takaisin Sevettijärvelle. Suurin syy paluuseen oli se, että hän halusi antaa lapsilleen syntymästä saakka kolttasaamelaisuuteen kuuluvuuden tunteen.

- Vaikka olen asunut Saamenmaalla, en ole asunut omassa yhteisössä. Se tuntui selvältä ja tärkeältä.

Koltansaamen kieli on ollut määrittävä tekijä Wesslinin elämänvalinnoissa. Hän ei oppinut lapsena äitinsä äidinkieltä, koltansaamea, sillä äidin mielestä oli helpompaa, että Wesslin oppii suomea. Hän kuitenkin opiskeli kielen heti, kun se oli mahdollista.

Aluksi Wesslinillä oli suuri kynnys puhua koltansaamea, koska hän koki sen olevan kieli, jota hänen pitäisi osata. Nykyään hän hyväksyy sen, että kaikki ei välttämättä mene oikein, mutta puhuu silti saamea.

Lapset puhuvat myös Wesslinin äidin kanssa saamea, mutta hän ei vielä itse koe luonnolliseksi puhua saamea äitinsä kanssa.

- Kielen vaihtaminen tiettyjen ihmisten kanssa on tosi hankalaa.

Heini Wesslin toivoo, että tulevaisuudessa kaikilla olisi mahdollisuus oppia kulttuuristaan koulussa.

- Ongelmallisinta ja traagisinta on se, että me emme itse saa oppia itsestämme. Me opimme valtakulttuurin historiaa ja tavan ajatella.

Tähän Wesslin toivoo muutosta totuus- ja sovintokomission myötä. Hän näkee, että historian läpikäyminen voi auttaa valtaväestöäkin ymmärtämään omaa historiaansa. Menneisyydestä myös saamelaiset voivat saada vastauksia, jotka auttavat kulttuuria selviämään elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.

- Jos se prosessi toteutetaan oikealla tavalla, siinä on vain voitettavaa.

Mukana kulkee kouluajoilta sekä mukavat että ikävät muistot

Rauni Mannermaa syntyi vuonna 1940 Inarijärven Katsomasaareen inarinsaamelaisperheeseen. Kun Mannermaa oli nelivuotias, perhe lähti syksyllä evakkoon ja palasi takaisin keväällä. Saaressa kaikki oli säilynyt sodasta huolimatta.

Heti seuraavana talvena Mannermaan elämässä tapahtui jälleen käännekohta. Hän sairastui ja joutui lähtemään 25 kilometrin päähän Nellimin kylälle jatkaakseen sieltä matkaa sairaalaan.

Hän kuitenkin tervehtyi, mutta ei saanut enää porokyytiä takaisin kotiin. Kulkeminen oli siihen aikaan hidasta ja vaivalloista.

Niinpä Mannermaa jäi Nellimiin ja aloitti koulutiensä kuunteluoppilaana jo viiden vuoden iässä.

Pitkien etäisyyksien takia lasten tuli asua asuntolassa. Kotiin pääsi vain jouluna ja kesällä.

Mannermaalla on noilta ajoilta sekä kielteisiä että myönteisiä muistoja.

Mannermaa muistaa, kuinka koulussa ja asuntolassa voitiin rangaista fyysisesti. Hän kertoo, että kerran häntä tukistettiin niin, että etuhiukset irtosivat ja päähän jäi kalju läikkä. Tämä tapahtui Mannermaan mukaan siksi, että opettaja oli luullut hänen melunneen illalla hiljaisuuden aikaan.

Kurituksen kohteeksi joutuminen oli Mannermaan mukaan lapselle häpeä, vaikka ei olisikaan ollut syyllinen.

Pahempiakin muistoja on, mutta niistä hän ei puhu. Vakavimpia tapauksia on käsitelty oikeudessa.

- Siitä on kauan aikaa ja tuomionsa ovat saaneet ne, jotka ovat jotakin tehneet. En halua penkoa ikäviä asioita.

Kokemuksista ei puhuttu kotona. Ne ehtivät unohtua, kun vihdoin pääsi kotiin. Silloin oli tärkeää nauttia kotona olemisesta.

Saamenkieltä ei pitänyt puhua, jos kaikki eivät ymmärtäneet

Koulussa ja asuntolassa oli kova kuri, eikä siellä puhuttu saamen kieltä. Oli tehty selväksi, että on sivistymätöntä puhua kieltä, jota kaikki eivät ymmärrä, kertoo Mannermaa. Kun aikuinen jotain sanoi, niin sitä toteltiin. Saamea puhuttiin sitten lomien aikana kotona.

Se, ettei kieltä saanut käyttää, jätti jäljen.

Mannermaa ei koskaan oppinut kirjoittamaan saameksi. Aikuisena hän aloitti saamen kielen kurssin Inarissa, mutta se jäi kesken pitkän matkan vuoksi.

Mannermaa toivoo, että saamelaisten totuus- ja sovintokomission työssä huomioitaisiin henkilöt, jotka haluavat oppia kielen. Hän näkee, että valtion olisi pitänyt ja pitää tukea saamen kielen opiskelussa ihmisiä, jotka eivät päässeet koulussa opiskelemaan kieltä.

- Minusta olisi ollut oikeudenmukaista, että valtio olisi panostanut meihin.

Mannermaa toivoo, että komission työn tuloksena kouluaikojen kokemukset tiedostetaan. Lisäksi hän odottaa, että kaikki saamelaiset olisivat tasa-arvoisia.

Mannermaan mukaan monet "alkoivat suomalaisiksi", koska aikoinaan saamelaisuutta hävettiin. Hänestä ihmisillä on silti oikeus juuriinsa ja kulttuuriinsa, vaikka isovanhemmat olisivat sen piilottaneet.

- Se ei ollut heidän syynsä. Se oli aikaa, kun yritettiin sulauttaa.

Työ on alkanut

Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio kokoontuu tällä viikolla ensimmäistä kertaa. Hallitus asetti itsenäisen ja riippumattoman komission 28.10.2021.

Erityisasiantuntija Nina Brander valtioneuvostosta kertoo, että viiden komissaarin muodostama komissio tulee valitsemaan tuekseen sihteeristön ja keskuudestaan puheenjohtajan. Sen lisäksi komissiolle asetetaan seurantaryhmä. Jäsenet ovat eduskuntapuolueista, saamelaiskäräjiltä, kolttien kyläkokoukselta, evankelisluterilaiselta ja ortodoksiselta kirkolta.

Totuus ja sovintokomission jäsenet ovat Heikki J. Hyvärinen, Miina Seurujärvi, Irja Jefremoff, Kari Mäkinen ja Hannele Pokka. Komissaarit on nimetty saamelaiskäräjien, kolttien kyläkokouksen ja valtioneuvoston ehdotuksista.

Totuus- ja sovintokomissioprosessit ovat käynnissä myös Norjassa ja Ruotsissa. Ruotsissa komissio asetettiin viikko Suomen jälkeen. Ruotsin komission työn tulee olla valmis 1.12.2025.

Norjassa komissio on toiminut kesäkuusta 2018 lähtien. Koronapandemian takia komission työ viivästyy, kertoo komission jäsen Liv Inger Somby. Päämääränä on saattaa työ loppuun kesäkuussa 2023. Sombyn mielestä olisi luonnollista, että Suomen, Ruotsin ja Norjan komissiot kokoontuisivat ja tekisivät yhteistyötä.

Mitä totuuskomission työltä odotetaan, siitä keskustelemassa A-studiossa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.), saamelainen aktivisti Petra Laiti ja saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso keskiviikkona 17.11. klo 21.05.

Lue myös:

Kielensä kadottaneet lapset - näin saamen kieli pestiin pois koululaisista

Kati, Jasmin ja Heidi pelastavat katoamassa olevaa kulttuuriaan vaatekappale kerrallaan: "Olen viimein ymmärtänyt, mihin kuulun"