Ilta Sanoma

Chiquita (eli banaanit boikottiin) on Honkatonk-yhtyeen tuorein single.

Honkatonk tulee Loviisasta.

Honkatonk tulee Loviisasta. Kuva: Harri Hinkka

Aiemmin levyttämätön kappale on edesmenneen Mikko Saarelan ( Eppu Normaali, Freud, Marx, Engels & Jung) käsialaa.

Kappaleella vierailee dobron varressa Dave Lindholm.

Taustalauluja toimittavat Maria Hänninen ja Elisa Korjus.

-?Biisin tarina on irtiotto työarjesta ja uraputkesta. Kun viikonloppu kutsuu, saa heittää työasun nurkkaan ja heittäytyä rennosti vapaalle.

-?Kauan odotettu siesta lähestyy. Sombrero päähän, tilkka tequilaa ja kaunis juanita kainaloon on osa biisin tunnelmaa, mutta muutakin näkökulmaa on tekstistä löydettävissä, yhtye kertoo.

Honkatonkin keikkaohjelmistossa on oman tuotannon lisäksi käännösversioita muun muassa Status Quon, Chuck Berryn ja The Whon tuotannosta.

Yhtyeen kokoonpanossa soittavat Lasse Andersson ( laulu ja kitara), Kjell Starck ( kitara ja laulu ), Markku Fredriksson ( basso) ja Marko Lipponen (rummut ja laulu).

Pasi Rytkösen ohjaama musiikkivideo on kuvattu Kujalandia-studiossa Lahdessa kappaleen äänitysten yhteydessä.

-?Oli hienoa saada biisiä musiikillisesti maustamaan tuttu mies.

-?Dave tekee studiossa työtään ammattimiehen pieteetillä, rennolla mutta aina laadukkaalla otteella, yhtye kehuu.

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 19:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.