Ilta Sanoma

Viherpesun tai yleistämisen puolelle ei saa lipsua, eivätkä tiedot saa olla harhaanjohtavia.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto arvioi, että yritykset käyttävät toisinaan ympäristöväittämiä liian suurpiirteisesti tai perusteetta markkinoinnissaan. Virasto huomauttaa, että markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja eikä olennaisia tietoja saa jättää kertomatta.

Kuluttaja-asiamies on verrannut meijeriyhtiö Arlan ja lihayhtiö Atrian väitteitä pakkausten ympäristöystävällisyydestä. Arlan markkinointi kaipasi täsmennystä, mutta Atrian väitteille löytyi riittävät perustelut.

-?Ympäristöteot näkyvät paljon markkinoinnissa, mutta on hyvä muistaa, että niistä kertominen vaatii erityistä tarkkuutta ja ymmärrystä, ettei lipsuta viherpesun tai yleistämisen puolelle, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.

Hänen mukaansa kokonaisuudesta voi muodostua harhaanjohtava kuva, vaikka annetut tiedot olisivat sinänsä oikeita. Periaatteena on, että ympäristöväitteiden on oltava selviä, täsmällisiä ja ymmärrettäviä. Yrityksellä on oltava näyttöä väittämiensä tueksi.

-?Kaiken markkinoinnin arvioinnin lähtökohtana on aina se kokonaisvaikutelma, joka kuluttajalle luodaan, Väänänen muistuttaa.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan Arlan väite ilmastovaikutuksesta oli liian yleistävä. Yhtiön Keso-raejuustopakkauksessa kerrottiin, että kartonkikipolla on 60 prosenttia pienempi ilmastovaikutus kuin vanhalla muovisella purkilla.

Väitteen sisältöä ei kuitenkaan tarkennettu tämän enempää pakkauksessa.

Arla on sitoutunut muuttamaan markkinointiaan kuluttaja-asiamiehen edellyttämällä tavalla.

Sen sijaan Atrian väite pienemmästä hiilijalanjäljestä oli riittävän täsmällinen. Atria markkinoi lehdissä jauhelihaa kertomalla, että uuden pakkauksen hiilijalanjälki on 30 prosenttia pienempi kuin rasiapakkauksella, ja itse jauhelihapakkauksessa luki, että pakkauksessa on 50 prosenttia vähemmän muovia.

Kuluttaja-asiamiehen arvion mukaan väitteet olivat totuudenmukaisia eikä niillä johdettu kuluttajia harhaan.

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 15:25:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.