Ilta Sanoma

Morsiamen lempikuski voitti. Sulhasen suosikki joutui jättämään kilpailun kesken.

Lewis Hamiltonin voitto Brasilian F1-osakilpailussa sai morsiamen hihkumaan riemusta.

Lewis Hamiltonin voitto Brasilian F1-osakilpailussa sai morsiamen hihkumaan riemusta. Kuva: Mercedes / Twitter, Antonin Vincent / DPPI / LiveMedia / Zuma / MVPhotos

Kun Lewis Hamilton ylitti sunnuntaina Brasilian F1-osakilpailun maalilinjan ensimmäisenä, eräs hääpari oli juuri saamassa toisensa.

Tieto brittikuskin ykkössijasta saavutti papin edessä seisoneet espanjalaiset onnen kyyhkyläiset kesken seremonian. Mercedeksen F1-talli jakoi Twitterissä videon kaksikon reaktioista.

Etenkin morsian otti tiedon vastaan riemusta kiljuen ja villisti tuulettaen. Sulhanen otti tiedon vastaan selkeästi hillitymmin. Juhlaväki nauroi taustalla hyväntuulisesti.

Eikä siinä vielä kaikki.

Juhlaväen joukossaan oli monille tuttu hahmo valkoisessa asussaan ja punaisessa rusetissaan. Juhliin oli järjestetty paikalle pahvi-Hamilton.

F1-tähti Hamilton jakoi häävideon Twitter-tilillään. Hänkin oli huomannut oman hahmonsa päätyneen häävieraiden joukkoon.

-?Huomatkaa pahvihahmo taka-alalla! Tämä on mahtavaa! Hamilton kirjoitti ja lisäsi perään sydänemojin.

Sulhanen paljasti Twitterissä, että hänen mielitiettynsä on Hamilton-fani, kun mies itse on Daniel Ricciardon kannattaja.

Miehen harmiksi Ricciardo joutui keskeyttämään Brasilian kisassa.

Onnellinen pari nautti häämaljansa kengistä. Ricciardo on tehnyt tavaramerkikseen "shoey-tempun" eli juhlinut palkintokorokesijaansa siemailemalla kuohuvaa ajokengästään.

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 15:07:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.