Ilta Sanoma

"Joudumme varautumaan siihen, että Puolan ja Valko-Venäjän rajalla olevaan tilanteeseen ei löydetä nopeata ratkaisua."

Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä on tuonut siirtolaisia kostoksi maalle asetetuista pakotteista.

Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä on tuonut siirtolaisia kostoksi maalle asetetuista pakotteista. Kuva: WOJTEK RADWANSKI / LEHTIKUVA

Puolan puolustusministeri varoitti keskiviikkona, että kriisi Valko-Venäjän rajalla saattaa kestää kuukausia. Hänen mukaansa siirtolaiset olivat "hyökänneet Puolan rajalle" yön aikana.

Puolan sotilaat käyttivät tiistaina kyynelkaasua ja vesitykkejä rajalla kiviä heitelleitä ihmisiä vastaan.

Tuhannet siirtolaiset, enimmäkseen Lähi-idästä, ovat leiriytyneet Puolan rajalle. Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä on tuonut siirtolaisia kostoksi maalle asetetuista pakotteista.

-?Joudumme varautumaan siihen, että Puolan ja Valko-Venäjän rajalla olevaan tilanteeseen ei löydetä nopeaa ratkaisua. Joudumme valmistautumaan siihen, että se kestää kuukausia, toivottavasti ei sentään vuosia, puolustusministeri Mariusz Blaszczak sanoin paikallisen radiokanavan haastattelussa.

Hänen mukaansa siirtolaiset olivat jatkaneet rajanylitysyrityksiään yön aikana.

-?Julkinen huomio keskittyi siihen, mitä tapahtui Kuznicassa, kun samalla pienemmät siirtolaisryhmät yrittivät päästä rajan yli eri kohdissa yön aikana, hän sanoi.

Rajavartiosto sanoi havainneensa tiistain aikana 161 laitonta ylitysyritystä, joista kahdessa oli käytetty paljon voimaa.

Puolan poliisi ilmoitti keskiviikkona, että yhdeksän poliisia, rajanvartija ja sotilas loukkaantuivat yhteenotoissa tiistaina.

Poliisin edustajan mukaan kukaan poliiseista ei jäänyt sairaalaan hoidettavaksi.

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 13:09:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.