Ilta Sanoma

Eppu Salminen ja Kaisa Kuikkaniemi saavat joulukuussa vauvan. Isä ja isoisä iloitsee seitsemännestä lapsestaan. -?Se on suurin kiitollisuuden- ja ilonaiheeni juuri nyt.

Eppu Salmisesta tulee seitsemännen kerran isä joulukuussa.

Eppu Salmisesta tulee seitsemännen kerran isä joulukuussa. Kuva: Anna Huovinen

Kuuden lapsen isä ja yhden isoisä, näyttelijä Eppu Salminen, 55, saa vaimonsa Kaisa Kuikkaniemen, 44, kanssa joulukuussa vauvan. Lapsi on Epulle seitsemäs ja Kaisalle viides.

Epulla on ennestään kaksi lasta, Roope ja Santtu, edellisistä liitoistaan. Kaisan kanssa hänellä on lapset Veikko, Ukko, Kasper ja Kerttu.

-?Saamme vaimoni Kaisan kanssa joulukuussa viidennen lapsen, ja se on suurin kiitollisuuden- ja ilonaiheeni juuri nyt, Eppu kertoo.

-?Vanhimmalla ja nuorimmalla lapsellani tulee olemaan yli kolmenkymmenen vuoden ikäero. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Näin oli jo esikoiseni Roopen synnyttyä. Kun erosin hänen äidistään, minusta tuli Roopen yksinhuoltaja.

Epun lapsenlapsi on Roope Salmisen ja Helmi-Leena Nummalan esikoinen.

-?Iloitsen siitä, että saan olla isoisä. Lapsella on Roopen silmät!

Eppu perheineen asuu nykyään Helsingissä. Heillä on takanaan viiden vuoden irtiotto Korsikalla.

-?Kun muutimme Korsikalle, oli yhtenä pääajatuksena se, että keskitymme perhe-elämään ja lapsiin.

Eppu arvelee olevansa isänä aika lailla samanlainen nyt kuin nuorempana.

-?Erona on vain se, että nyt tiedän isyyden jatkuvan vahvana senkin jälkeen, kun lapsista tulee täysi-ikäisiä. Suurperheen isänä en voi olla vain lasten kaveri, vaan minun on oltava myös esikuva ja tuki.

Eppu sanoo, ettei hän ole koskaan tietoisesti suunnitellut isoa katrasta, mutta nyt hän ajattelee, että iso perhe on hänen elämänsä suurin rikkaus.

-?Olen aina pyrkinyt tarjoamaan lapsilleni virikkeitä ja jaksan touhuta hyvin nuorempienkin kanssa. Miksi en jaksaisi - he ovat elämäni ilo!

Epun lapsuudenperheessä kaikki ovat julkisuudesta tuttuja. Millainen oli Epun lapsuus? Mitä hän ajattelee päättyneistä parisuhteistaan? Mistä hän tunteet Guns'n Rosesin Axl Rosen? Lue koko Elämäni oivallukset -haastattelu tuoreesta Me Naisista 46/2021. Digilehden voit lukea tästä.

Lue lisää: Roope Salminen oli taapero, kun hänen isästään tuli yksinhuoltaja

Lue lisää: Hanna Gullichsen saa neljännen lapsensa yli nelikymppisenä ja kertoo nyt, miten ihmiset kommentoivat asiaa: "Mitä helvettiä, minähän pidän lapsistani"

Lue lisää: Maria Veitola törmäsi työelämän epävarmuuteen ja puhuu nyt sen jättämästä jäljestä: "Kokemus oli niin traumatisoiva, ettei rohkeuteni ole riittänyt yrittämään toista lasta"

Ilta Sanoma
mercredi 17 novembre 2021 09:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.