STT

Ruotsissa otettiin kiinni yksi henkilö epäiltynä törkeästä vakoilusta

STT - logo STT 16.11.2021 20:27:23 STT
Säpö ei kerro tarkemmin yksityiskohtia, mutta se on jo aiemmin ottanut kiinni yhden henkilön samaan tutkintaan liittyen. Lehtikuva/Handout/Säkerhetspolisen

TT

Ruotsissa yksi ihminen on otettu kiinni epäiltynä törkeästä vakoilusta, kertoo maan turvallisuuspoliisi (Säpo).

Kiinniotto tapahtui tiistaina Keski-Ruotsissa. Säpo ei kerro yksityiskohtia, mutta se on jo aiemmin ottanut kiinni yhden henkilön samaan tutkintaan liittyen.

- Tällä kiinniotolla on yhteyksiä aiempaan tapaukseen, mutta en voi kertoa asiasta sen tarkemmin, sanoi Säpon lehdistövastaava Fredrik Hultgren-Friberg.

Poliisi ei esimerkiksi kerro kiinnioton olosuhteita tai epäillyn sukupuolta tai ikää.

Uutistoimisto TT:n mukaan tutkinta liittyy tapaukseen, jossa korkea-arvoinen virkamies on ollut vangittuna syyskuusta lähtien epäiltynä törkeästä luvattomasta salaisten tietojen käsittelystä.

Mies on Säpon ja Ruotsin puolustusvoimien entinen työntekijä, ja hänen kerrotaan työskennelleen molemmissa paikoissa usean vuoden ajan. Syyttäjän mukaan rikoksen epäillään tapahtuneen vuosien 2011-2015 aikana.

Nelikymppinen mies pidätettiin 20. syyskuuta. Hän on viime aikoina työskennellyt johtotehtävässä muun valtiollisen viranomaisen palveluksessa. Mies on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

mardi 16 novembre 2021 22:27:23 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.