Poliisihallituksen tietojen mukaan suomalaiset ovat menettäneet nettihuijaireille varojaan jo 33 miljoonan euron verran. Huijareiden ansoihin on " /> Poliisihallituksen tietojen mukaan suomalaiset ovat menettäneet nettihuijaireille varojaan jo 33 miljoonan euron verran. Huijareiden ansoihin on " />

YLE


Pankkitilisi tyhjentäjiä ja henkilötietojesi kalastajia vaanii jo kaikkien palvelujen liepeillä.

Voimissaan ovat edelleen muun muassa rakkaushuijaukset, "sukulaispoika"-huijaussoitot, fyysiset valepoliisihuijaukset sekä uusimpina tulijoina sijoitushuijaukset esimerkiksi kryptovaluuttaan, pankkien tai postin nimissä lähetetyt sähköposti tai tekstiviestihuijaukset sekä alkuperäistä muistuttavat valeverkkosivut.

- Näitä tietoverkkoavusteisia petoksia, joissa ihmisiä huijataan menettämään rahansa, niitä on tältä vuodelta yhteensä noin 2300 kappaletta ja menetetty rikoshyöty on noin 33 miljoonaa eli varsin isoja lukuja, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomas Pöyhönen.

Kun päälle lasketaan vielä lukuisat muut kuten netistä tilatut saamatta jääneet tavarat tai konserttiliput, niin huijauksen uhreiksi joutuneiden määrä nousee noin 20 000:een.

Tänä vuonna huijareille ollaan menettämässä rahaa ennätysmääriä, sillä koko viime vuoden menetyssaldo oli noin 25 miljoonaa euroa.

Tuomas Pöyhönen, poliisitarkastaja, Poliisihallitus
Poliisihallituksen poliisitarkastajaa Tuomas Pöyhöstä surettaa kuulla tarinoita, joissa ihmisiltä on huijattu tuhansia euroja tai jopa kaikki säästöt. Rami Moilanen / Yle

Moni nuori aikuinen tai ikäihminen on voinut menettää huijauksissa koko omaisuutensa.

- Kyllä ne tarinat riipaisee, kun ikäihmiseltä koko elämän säästöt lähtee tai opiskelijalta säästötili tyhjenee.

Huijauksen uhriksi joutuu useammin ikäihminen, mutta eivät tottuneet netinkäyttäjätkään aina erota oikeaa viestiä tai sivua väärästä.

- Ikähaarukassa 70-79-vuotiaita on suurin osa noin 25 prosenttia ja seuraavaksi suurin ryhmä on 60-70 noin 20 prosenttia, mutta kyllä huijausten määrät lähtee nousemaan tasaisesti naisilla ja miehillä 20 vuodesta alkaen.

Aitous hämää monia

Huijauksiin haksahtaa varsinkin jos on kiire, koska viestit ovat jo useimmiten sujuvaa suomea tai näyttävät tulevan siitä samasta lähteestä kuin mistä aiemminkin.

Esimerkiksi viime kesänä Poliisi varoitti rikosilmiöstä, jossa rikolliset kalastelevat verkkopankkitunnuksia pankkien verkkosivuja muistuttavien valesivustojen avulla.

Verkkokauppaostajillekin on kehitelty oma versionsa.

- Esimerkiksi puhelimeen tulee viesti, että emme ole pystyneet toimittamaan pakettiasi, joten klikkaa tästä eteenpäin. Jos sinulle on tullut aiemmin postilta paketteja, niin viesti tulee samaan viestiketjuun, jolloin se näyttää tulevan postin nimissä. Tämän rikollisten osaaminen ja tekniikka valitettavasti mahdollistavat, Pöyhönen sanoo.

Bitcoin huijauksen uhri Tuula Starck-Schreiber
Sijoitushuijauksiinkin suomalaiset ovat menettäneet rahojaan miljoonien eurojen edestä. Berislav Jurisic / Yle

Pelko huijatuksi joutumisesta voi vähentää halua käyttää netin palveluja ja sen myös aidot toimijat kuten pankit, kaupat ja palvelumyyjät tietävät.

- Tämä on ydinongelma. Onneksi tästä puhutaan ja yritykset ja toimijat kehittävät palvelujaan turvallisemmaksi koko ajan. Mutta kyllä tämä vaatii palvelujen käyttäjiltäkin jatkuvaa opettelua.

Mitä tehdä ensimmäiseksi jos havahtuu joutuneensa huijauksen kohteeksi?

- Ensin ilmoitus mahdollisesta huijauksesta omaan pankkiin, jolloin rahan liikkeitä voi hidastaa tai estää ja seuraavaksi soitto poliisille. Sitten kannattaa myös kertoa läheisillesi, että näin on nyt käynyt, Pöyhönen tiivistää.

Lue lisää:

Päivi Happonen: Nainen osti Jopon 150 eurolla, sai ajaa pyörällä vain 10 minuttia - Rikolliset vaanivat joka kulman takana

Talousrikosten tutkinta ruuhkautui Helsingissä - poliisi nostaa yhdeksi syyksi kryptohuijaukset, joihin langetaan liian helposti

Voidaanko tietoni varastaa, toimiiko väärennös, pääseekö kaverin passilla baariin? Kokosimme tiedot koronapassin turvallisuudesta

Näin tunnistat verkkokauppahuijarin

Nettipetokset, huumerattijuopumukset ja rajut ylinopeudet lisääntyivät huomattavasti koronavuonna 2020

mardi 16 novembre 2021 21:40:00 Categories: YLE talousrikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.