Jämsän Eväjärvellä oli tiistaina aamulla usean poliisipartion pitkään kestanyt piiritystilanne, jonka päätteeksi poliisi otti kiinni yhden henkil" /> Jämsän Eväjärvellä oli tiistaina aamulla usean poliisipartion pitkään kestanyt piiritystilanne, jonka päätteeksi poliisi otti kiinni yhden henkil" />

YLE


Jämsän Eväjärvellä on tapahtunut viime yönä yksityisen kiinteistön alueella aseenkäyttötilanne, jossa myös poliisi joutui käyttämään ampuma-asetta, kertoo keskusrikospoliisi tiedotteessaan.

Yhtä henkilöä epäillään poliiseihin kohdistuneista murhan yrityksistä.

Yöllä tapahtunutta aseenkäyttöä seurasi tiistaina aamupäivälle jatkunut pitkäkestoinen piiritystilanne, jossa poliisi otti kiinni yhden henkilön. Kyseinen henkilö oli loukkaantunut yöllisessä aseenkäyttötilanteessa.

Keskusrikospoliisin esitutkinnassa tapahtuneen rikosnimike on murhan yritys. Tapahtumien kulkua selvitetään parhaillaan.

Syyttäjä johtaa poliisin virka-aseen käyttöä koskevaa esiselvittelyä.

Poliisin aseenkäytöstä tehdään esitutkintalain mukainen esiselvitys. Syyttäjä arvioi esiselvityksessä, onko poliisin toiminnasta syytä aloittaa esitutkinta. Kyseessä on tavanomainen esiselvitysmenettely.

Poliisi käyttää Suomessa hälytystehtävissä asetta hyvin harvoin. Poliisi ampuu ihmistä kohti vain noin viidessä tehtävässä vuosittain.

Poliisitarkastaja Ari Alanen Poliisihallituksesta kertoi elokuussa Ylelle, että aseen käyttö on viime vuosina aavistuksen verran lisääntynyt, koska myös vastapuoli on alkanut käyttää kovempia otteita.

Lue myös:

Keskusrikospoliisi tutkii yöllistä aseenkäyttöä Jämsän Eväjärvellä

Poliisin voimankäytössä on kuollut 10 ihmistä 2000-luvulla - mukaan mahtuu yksi vahingonlaukaus sekä etälamauttimen käyttö

mardi 16 novembre 2021 18:18:44 Categories: YLE ampumavälikohtaukset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.