MTV

Poliisi tutkii Porvoossa sattunutta törkeää ryöstöä - uhrin kotiovi hajotettiin ja asuntoon tunkeuduttiin pahoinpitelemään viiden hengen voimin

MTV - logo MTV 16.11.2021 15:59:10 Elise Tykkyläinen
Porvoon Hamarissa sattui lokakuun lopussa törkeä ryöstö. Arkistokuva.

Itä-Uudenmaan poliisilla on tutkittavana Porvoon Hamarissa lokakuun lopussa tapahtunut törkeä ryöstö ja väkivallanteko.

Poliisi kertoo että uhrin asuntoon mentiin rikkomalla ovi ja uhria pahoinpideltiin asunnossa. Uhrilta vaadittiin rahaa ja häneltä vietiin omaisuutta. 

Poliisi ei kerro onko kyseessä ollut esimerkiksi huumerikollisten velanperintä tai oliko mukana ampuma-aseita.

- En voi kommentoida sitä. Uhria emme myöskään voi yksilöidä millään tavalla. Ulkopuolisille ei aiheutunut vaaraa. Tapaus on vielä esitutkintavaiheessa, toteaa tapauksen tutkinnanjohtaja Freddie Cederlund.

Kaikki asuntoon sisälle menneet viisi henkilöä on saatu kiinni ja he ovat tällä hetkellä vangittuna. Heitä epäillään törkeästä ryöstöstä ja törkeästä pahoinpitelystä.

- Tapauksen tutkinta on edennyt odotetussa aikataulussa ja esitutkinta asiassa valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä, Cederlund sanoo.

mardi 16 novembre 2021 17:59:10 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.