Avin mukaan mahdollista on esimerkiksi rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamääriä. Päätös kokoontumisrajoituksista on tarkoitus antaa tämän " /> Avin mukaan mahdollista on esimerkiksi rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamääriä. Päätös kokoontumisrajoituksista on tarkoitus antaa tämän " />

YLE


Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee kokoontumisrajoituksia Uudenmaan alueelle.

Heikentyneen koronatilanteen vuoksi terveydenhuollon kantokyky on tällä hetkellä uhattuna HUSin sairaaloissa. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on esittänyt kokoontumisrajoituksia epidemian hillitsemiseksi.

  • Lisää aiheesta: HUS varautuu avaamaan lisää tehohoitopaikkoja koronapotilaille - tehohoidon kantokyvyn raja lähes saavutettu

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on nyt valmistelemassa päätöstä kokoontumisrajoituksista mahdollisesti koko Uudellemaalle, avin tiedotteessa kerrotaan. Rajoitusten laajuus ja sisältö täsmentyvät päätöksenteon edetessä, kun avi on arvioinut tarkemmin asiantuntijatahoilta saamansa selvitykset ja lausunnot.

Avin mukaan mahdollista on esimerkiksi rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamäärää tiettyyn osuuteen tilan enimmäishenkilömäärästä. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin vaihtoehtona rajoituksille.

Päätös kokoontumisrajoituksista on tarkoitus antaa torstaina 18. marraskuuta, ja se tulisi voimaan viikkoa myöhemmin torstaina 25. marraskuuta. Avi tiedottaa rajoituksista tarkemmin päätöksen valmistumisen jälkeen.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston muun toimialueen osalta epidemiatilanne on vaikea erityisesti Päijät-Hämeessä, jonne aluehallintovirasto harkitsee kokoontumisrajoituksia alueellisen koronakoordinaatioryhmän esityksen perusteella. Rajoituksista tiedotetaan tarkemmin tilanteen edetessä.

Lue seuraavaksi:

Tapahtumarajoitukset saattavat palata Uudellemaalle - perinteisissä joululaulutilaisuuksissa varaudutaan jo koronapassin käyttöön

HUS varautuu koronatilanteen vaikeutumiseen ja on nostanut valmiustilaansa tehostettuun valmiuteen

HUSin Markku Mäkijärvi kaipaa hallitukselta selkeyttä koronatoimiin: "Hätäjarrun kriteerit on määriteltävä"

mardi 16 novembre 2021 17:35:21 Categories: YLE koronarajoitukset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.