Ilta Sanoma

Lapsuudesta muistaa ne aikuiset, jotka katsoivat lempeästi ja hyväksyvästi. Ja myös ne, jotka saivat tuntemaan epämääräistä huonommuutta, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Josefiina Baraka.

Psykologi ja kirjailija Julia Pöyhönen kertoi kuluneena syksynä havahtuneensa tilanteessa, jossa hänen oli tarkoitus neuvoa lastaan lempeästi. Vilkaistessaan peiliin hän huomasi näyttävänsä kuitenkin vihaiselta. Aikuisten olisi hyvä tiedostaa se, että lapsi tulkitsee kehonkieltä nopeammin kuin sanoja, hän kertoi.

Lue myös: Kun lapsella on tunnekuohu tai kiukku, tilanteessa auttaa tärkeä asia - psykologi Julia Pöyhönen huomasi sen omassakin arjessaan

Ärsyyntyminen lapsen tempoiluun on täysin inhimillistä. Talviaamut eivät ole helppoja. Arki voi olla todella kuormittavaa, eikä koko ajan voi olla positiivinen. Mutta isommassa kuvassa ja usein toistuessa aikuisen katseella on aivan valtavasti valtaa lapseen.

Omasta lapsuudesta tunnemuistiin ovat jääneet ne aikuiset, jotka katsoivat lempeästi. Heidän seurassaan tuli tunne, että olen kiinnostava, tärkeä, kiva, huomionarvoinen. Että jos kerron heille jotakin, he kuuntelevat. Ja sillä mitä sanon on merkitystä.

Ja myös ne aikuiset muistaa, jotka katsoivat ohi. Tai hymyilivät hieman epämääräisen pilkallisesti, kun selitin jotain. Antoivat sanattomasti ymmärtää, että olen tiellä tai rasite. Niistä tilanteista jäi olo, että on jotenkin naurettava, nolo, vähän hölmö. Epämääräisen inhottava fiilis, että olen jollain tavalla mitätön. Nämä ikävän muiston jättäneet, "tympeät aikuiset" ovat voineet olla opettajia, naapureita, kaverin vanhempia - sellaisia ihmisiä, joita kohtaa arjessa toistuvasti.

Usein on myös niin, etteivät aikuiset tiedosta asiaa. Eivätkä ne tympeät ja vähättelevät aikuiset omasta lapsuudesta pilanneet koko elämää. Lasta saattavat suojata ne muut elämään kuuluvat, kannustavat aikuiset, jotka toimivat toisin. Mutta millaista lapsella on, jos häntä katsotaan enemmän vihaisesti kuin hyväksyvästi kotona tai vaikka koulussa?

Lapsi on näissä tilanteissa erityisen heikoilla siksi, ettei häntä suojaa vielä kyky suhteuttaa asioita ja käsitellä toisten negatiivisuutta. Aikuisilla olisi kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, millä tavoin omilla arkisilla toimillaan käyttää valtaa. Omiin ja muihin lapsiin.

Aikuistenkin maailmassa katseella voi jyrätä tehokkaasti. Kumppanin, työkaverin, sisaren, ystävän, sukulaisen. Joskus voisi olla paikallaan pohtia sitä, mitä omalla naamallaan viestii. Saatat jättää jälkiä, vaikka et uskoisikaan niin.

Lempeyden lisääminen ihan tarkoituksella tässä hullussa maailmassa ei haittaisi ketään.

Ilta Sanoma
mardi 16 novembre 2021 16:54:00 Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.