Ilta Sanoma

Vakuutusjohtaja Pöyhönen suosittelee tulkitsemaan uutta tieliikennelakia niin, että renkaat kannattaa vaihtaa hyvin pienellä kynnyksellä. Isolla osalla alla pyörivät onneksi jo asianmukaiset talvipyörät.

Hyväkuntoisia tai jopa aivan uudenveroisia renkaita voi löytyä myös käytettyinä. Tärkeintä on, että kumeissa on reilusti pintaa ja talvirengas on niin sanottuihin Pohjoismaisiin oloihin tarkoitettu.

Hyväkuntoisia tai jopa aivan uudenveroisia renkaita voi löytyä myös käytettyinä. Tärkeintä on, että kumeissa on reilusti pintaa ja talvirengas on niin sanottuihin Pohjoismaisiin oloihin tarkoitettu. Kuva: Markku Ulander

Yöt ovat sydäntalven hiljalleen lähestyessä yhä kylmempiä ja sadetta on riittänyt tänä syksynä. Autoilijalle tilanne tarkoittaa sekä vetisiä että pakkasen myötä myös jäisen liukkaita teitä.

Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkoasioista vastaavan johtajan Mikko Pöyhösen mukaan syystalven sää näkyy tuttuun tapaan myös vahinkotilastoissa.

Lue lisää: Ryhtyivätkö kansalaiset ajamaan kesärenkailla myös talvella, kun pykäliä hieman väljennettiin? Traficomissa tilannetta pelättiin jo etukäteen

-?Moni vaaratilanne johtuu siitä, että autoissa on kesärenkaat sään muuttuessa huonompaan suuntaan. Toisaalta renkaiden huono kunto lisää myös onnettomuusriskiä. Auton renkaan kosketuspinta-ala tienpintaan on vain kämmenen kokoinen ja kun rengas kuluu, tämä ala vähenee entisestään. Samalla heikkenee myös auton hallinta.

Talvirenkaissa kulutuspinnan pääuran syvyys tulee olla lain mukaan vähintään kolme millimetriä. Kesärenkailla syvyys on 1,6 millimetriä.

Lue lisää: Autoliitto varoittaa: Talvirenkaiden vaihto ei yksin takaa turvallisuutta -?kesärenkaiden pito alkaa heiketä jo plussakeleissä

Pöyhönen huomauttaa, että lain vähimmäisvaatimuksiin ei kannata tuudittautua.

-?Lain asettamat rajat ovat ehdottomia vähimmäisvaatimuksia. Turvallisuuden näkökulmasta yksi hyvä muistisääntö on, että uusien renkaiden aika on silloin, kun urasyvyys on viisi milliä ja ikää on viisi vuotta.

Renkaiden syviä uria tarvitaan ennen kaikkea ohjaamaan tiellä olevaa vesi- tai loskakerrosta.

Jos urat ovat liian matalat, voi rengas nousta vesikerroksen päälle, ja siitä häviää pito eikä autoa voi enää ohjata. Puhutaan vesiliirtoon joutumisesta.

Lue lisää: Talvirenkaat on syytä vaihtaa alle nyt - ajokeli muuttuu osassa maata erittäin huonoksi

Vesiliirtoon voi viedä myös tiellä oleva loska.

- Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että talvirengas suojaa myös erityisen märällä tiellä, sillä talvirenkaissa on syvemmät urat. Nastat tietenkin lisäävät pitoa jäisellä tiellä.

Pöyhösen mukaan renkaan pito ei korostu ainoastaan äkillisissä vaaratilanteissa, kuten peuran hypätessä yhtäkkiä tielle.

Jos ajat esimerkiksi jyrkempään mutkaan, voi auto lähteä luisuun, mikäli renkaan pito ei ole riittävällä tasolla.

Lue lisää: Näin hoidat vanteet ja renkaat säilytyskuntoon - uhkana muun muassa hapettuminen ja homehtuminen

Voimassa olevan tieliikennelain mukaan talvirenkaita tulee käyttää marraskuusta maaliskuuhun, "jos sää tai keli sitä edellyttää".

- Ei pidä odotella pääkallokelejä, vaan kevyemmilläkin yöpakkasilla voi jo vaihtaa talvirenkaat alle. Jos lumisade yllättää, ei kesärenkailla kannata ajaa ollenkaan.

Sekä talvi- että kesärenkaiden kunto kannattaa vaihdon yhteydessä tarkistaa niin urien kuin ilmanpaineidenkin osalta.

-?Huonokuntoisilla teillä kannattaa puolestaan hiljentää reippaasti vauhtia ja välttää kulumisurissa ajamista.

Lue lisää: Iso osa suomalaisista ei oikein tiedä, milloin talvirenkaat pitäisi tänä vuonna vaihtaa

Tarkista hyvissä ajoin renkaiden kunto. Jos luvassa on paljon sateita ja kylmiä öitä, harkitse talvirenkaiden vaihtamista.

Pidä riittävä tilannenopeus. Vesiliirron riski kasvaa ennen kaikkea silloin, kun vauhtia on liikaa, tai renkaat ovat liian kuluneet.

Vältä ajamista tien kulumisurissa ajamista.

Jos joudut vesiliirtoon, pidä ratti suorassa ja nosta jalka kaasulta. Vältä nopeita ohjausliikkeitä, sillä ne saattavat aiheuttaa yllättäviä suunnanmuutoksia pidon palatessa.

Tarkista renkaiden kunto myös rengaskauden aikana ja erityisesti kesärenkaat syksyllä.

Talvirenkaat kannattaa tarkistaa seuraavan kerran viimeistään talviloman aikoihin, sillä kumit ovat saattaneet kulua talven aikana yllättävästikin.

Muista huolehtia myös renkaiden rengaspaineesta, sillä vajaapaineisilla renkailla ajaminen heikentää auton hallintaa ja nopeuttaa renkaan kulumista.

Hanki uudet renkaat jo ennen lain vähimmäisrajaa.

Ilta Sanoma
mardi 16 novembre 2021 15:04:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.