Ilta Sanoma

Markkinoiden signaalit ovat myönteisiä, toimitusjohtaja David Rönnberg ennakoi tulevaa vuotta.

Sulo-koira ja omistaja ostoksilla Hakaniemen Musti ja Mirri myymälässä Helsingissä.

Sulo-koira ja omistaja ostoksilla Hakaniemen Musti ja Mirri myymälässä Helsingissä. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Kotieläinkauppa Musti Groupin oikaistu liikevoitto ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumisia kohosi heinä-syyskuussa 11,2 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 10,1 miljoonasta eurosta.

-?Olen iloinen koko Musti-tiimin puolesta voidessani kertoa, että viimeisin vuosineljännes oli vahvin konsernin historiassa, kertoo toimitusjohtaja David Rönnberg tiedotteessa.

Hänen mukaansa yhtiö on kasvattanut markkinaosuuttaan kaikilla markkinoilla ja voittanut ennätysmäärän uusia asiakkaita.

Musti Groupin liikevaihto kohosi 19 prosenttia 91,5 miljoonaan euroon. Myymälöiden määrä kasvoi 312:een 293:sta. Musti ja Mirri -myymälöitä toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa.

-?Odotan tilikautta 2022 luottavaisena, sillä markkinoiden signaalit ovat myönteisiä ja organisaatiomme on täynnä positiivista energiaa, Rönnberg sanoo.

Ilta Sanoma
mardi 16 novembre 2021 12:26:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.