Ilta Sanoma

Puhelusta tiedottaneen Ranskan presidentinpalatsin mukaan presidentit eivät päässeet kuitenkaan yksimielisyyteen kriisin alkuperästä.

Macron ja Putin osuivat samaan kuvaan Pariisissa joulukuussa 2019 järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Macron ja Putin osuivat samaan kuvaan Pariisissa joulukuussa 2019 järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Kuva: Charles Platiau / Reuters

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat maanantaina puhelimessa tunnin ja 45 minuutin ajan ensin mainitun aloitteesta, kertoivat muun muassa Reuters ja AFP. Keskustelun pääaiheena oli Puolan ja Valko-Venäjän rajalla käynnissä oleva kriisi.

-?Puhelun tarkoituksena oli saada loppu tälle kriisille, Macronin neuvonantaja kertoi keskustelun päätyttyä.

Ranskan presidentinpalatsin mukaan presidentit olivat yhtä mieltä siitä, että rajakriisiin tarvitaan liennytystä. Kriisin alkuperästä Macron ja Putin eivät kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen.

-?Vaikka yhdentymistä ei tapahtunut Valko-Venäjän rajalla meneillään olevan kriisin alkuperän suhteen, Vladimir Putin kertoi presidentille ymmärtävänsä tarpeen pysäyttää kriisi, ennen kaikkea inhimillisyydestä välineenä käytettyjä siirtolaisia kohtaan, Macronin neuvonantaja sanoi.

Hänen mukaansa Putin lupasi Macronille "nostavansa aiheen esille" puhuessaan Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukashenkan kanssa.

Putin kiisti lauantaina väitteet, joiden mukaan Venäjä olisi auttanut Valko-Venäjää kriisin järjestämisessä.

Lue lisää: Pääkirjoitus: Vladimir Putinin jäätävä pelikirja ohjaa koko Eurooppaa - EU:n pakotteet taas yhtä tyhjän kanssa

Macron ja Putin käsittelivät keskustelussaan myös Ukrainan tilannetta. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg varoitti aiemmin Venäjää synnyttämästä aggressioita Ukrainan rajalla, jossa on viime aikoina havaittu "laajoja ja epätavallisia venäläisjoukkojen keskittymiä".

AFP:n mukaan Macron "ilmaisi syvän huolensa" tilanteesta sekä kertoi Putinille, että Ranska on valmis puolustamaan Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Putin puolestaan vastasi, että Ukrainan viranomaiset olivat "vaikeuttaneet" neuvotteluita.

Myös Yhdysvallat on sanonut Venäjän joukkojen liikkeiden Ukrainan rajan tuntumassa herättävän huolta.

Ilta Sanoma
lundi 15 novembre 2021 23:28:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.