Episodi

Myytinmurtajien Jamie Hynemanista tulee suomalaisen yliopiston professori viideksi vuodeksi

Episodi - logo Episodi 15.11.2021 18:26:23 Pop Media
Myytinmurtajien Jamie Hynemanista tulee suomalaisen yliopiston professori viideksi vuodeksi

Hurjan hieno uutinen.

Myytinmurtajat-sarjasta tuttu viiksivallu Jamie Hyneman on nimitetty LUT-yliopiston työelämäprofessoriksi 15. marraskuuta. Pesti jatkuu aina vuoteen 2026 saakka.

- Nimitys on minulle suuri kunnia. On mukavaa, että voin käyttää teknologia- ja liiketoimintakokemustani LUTin hyväksi. Odotan jo innolla tulevia projekteja ja haasteita, Hyneman kertoo.

Hyneman on toiminut LUT-yliopiston kunniatohtorina vuodesta 2017 lähtien. Hänen mukaansa on myös nimetty Lappeenrannan kampuksella oleva J. Hyneman Center.

- Työelämäprofessorina aion kannustaa opiskelijoita innovatiivisuuteen ja tukea uusien innovaatioiden syntymistä JHC:ssä. Toivottavasti pääsen osallistumaan laajemminkin yliopiston toimintaan. Esimerkiksi ympäristöasiat ja erilaiset liikkumiseen tarkoitetut laitteet ovat erityisen lähellä sydäntäni. Olen todella ilahtunut siitä, että minulla ja LUTilla on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita, Hyneman toteaa.

Hyneman vierailee Lappeenrannan kampuksella 16.-19.11. ja pitää ensimmäisen luentonsa torstaina 18.11. aiheesta "Peeling the Onion: How to Start Prototyping".

Lähde: LUT

Lue myös: Mitä Tom Hanks antaisi lahjaksi suomalaisille? Katso leffatähtien hauskat Suomi 100 -tervehdykset

Lue myös: Myytinmurtaja lupasi tulla Suomeen ensi kesänä - kyseessä arvokas erityistilaisuus

lundi 15 novembre 2021 20:26:23 Categories: Episodi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.