STT

Ravintolarajoitukset laajenemassa neljälle uudelle alueelle - hallitus päättää asiasta illansuussa

STT - logo STT 15.11.2021 17:26:40 STT
Asiakkaat nauttivat olutta pikkujoulutunnelmissa baarissa Helsingissä 28. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ilkka Hemmilä

Koronatoimet kiristyvät eri puolilla maata, kun ravintolarajoituksia otetaan käyttöön useilla alueilla epidemiatilanteen pahentuessa. Rajoituksia voi kuitenkin edelleen kiertää koronapassin avulla.

Hallitus on ennakkotietojen mukaan säätämässä rajoituksia Pohjois-Pohjanmaalle, Pirkanmaalle, Länsi-Pohjaan ja Kanta-Hämeeseen. Nämä alueet ovat ilmoittaneet olevansa epidemian leviämisvaiheessa, sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan STT:lle.

Hallitus päättää asiasta tänään iltakuudelta alkavassa istunnossa. Samalla jatketaan nykyisiä rajoituksia kahdeksassa eri maakunnassa.

Ravintolarajoitukset ovat olleet voimassa Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Rajoitukset ovat vaikuttaneet liikkeiden öiseen aukioloon ja asiakasmääriin, ja ne ovat pysymässä ennallaan.

Rajoituksia on voinut välttää vaatimalla asiakkailta koronapassin käyttöä. Koronapassi kertoo käyttäjänsä rokotus-, testi- tai sairastustilanteesta koronaviruksen osalta.

Päätös rajoituksista oli odotettu, sillä aiemmin säädetyt linjaukset olivat vanhentumassa tänään.

Rajoitukset jatkuvat katkotta niillä alueilla, joilla ne ovat aiemmin olleet käytössä. Vielä ei ole varmaa, otetaanko rajoitukset heti tiistaina käyttöön myös neljällä uudella alueella. Syynä on se, että rajoitukset tulisivat voimaan hyvin lyhyellä varoitusajalla.

STT:n tiedossa ei ole, mihin asti tuorein rajoituskierros on voimassa. Nykyisistä rajoituksista päätettiin noin kaksi ja puoli viikkoa sitten.

Mikäli rajoitusalueella toimiva ravintola ei käytä koronapassia, sen on lopetettava anniskelu puoliltaöin ja suljettava ovensa kello yhteen mennessä. Lisäksi ruokaravintoloissa neljännes ja anniskeluravintoloissa puolet asiakaspaikoista on pitänyt olla poissa käytöstä.

Viikonlopun aikana alueiden piti ilmoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) omasta epidemiatilanteestaan. Rajoitukset koskevat alueita, jotka ovat ilmoittaneet olevansa leviämisvaiheessa.

Suomessa on luovuttu alueiden jaottelusta perustason, kiihtymisvaiheen ja leviämisvaiheen kesken. Nykyisin pahimpia epidemia-alueita nimitetään leviämisvaiheen alueiksi. Niissä voi olla esimerkiksi alhainen rokotuskattavuus, tietyt rajat ylittävä tartuntamäärä tai kuormittunut terveydenhuolto.

lundi 15 novembre 2021 19:26:40 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.